Meiltä uskonnonpedagogisilta kouluttajilta kysytään usein, että miten niihin raamatunkertomuksiin pitäisi suhtautua. Voinko sanoa, että en itse usko niihin? Tai voinko sanoa, että uskon? Miten vastata lasten hankaliin kysymyksiin kuten siihen, että miksi Jumala antoi oman poikansa kuolla?
Tarinat ja kertomukset ovat nousussa niin oppimisen tutkimuksessa kuin muillakin elämänalueilla: yritykset ja järjestöt brändäävät itseään kertomusten avulla ja narratiivinen oppiminen kasvattaa suosiotaan. Uskontotunnit uskontojen kertomusperinteen äärellä voisivatkin olla narratiivisen oppimisen luvattu maa.
Uskonnolliset kertomukset eivät kuitenkaan ihan helposti avaudu meille nykylukijoille, jotka olemme kasvaneet erilaiseen maailmankuvaan ja kulttuuriin. Ei ole ihan helppoa keksiä miten vaikkapa kertomus Joonasta kalaan vatsassa liittyisi minun tai oppilaideni elämään. Jos opettaja ei tunne olevansa kotonaan kertomusten äärellä, niiden käyttö opetuksessa tuntuu epärehelliseltä ja väkinäiseltä. Miten siis voisin itse suhtautua raamatunkertomuksiin, jotta ne oikeasti tuntuisivat pedagogisesti järkevältä valinnalta?
Yksi tapa hahmotella omaa suhtautumistapaa voisi olla
erilaisten tekstilajien merkityksen pohtiminen. Raamatussa on monenlaisia tekstejä. Kysymys runon totuudesta ja merkityksestä on erityyppinen kuin kysymys historiallisen kuvauksen totuudesta tai merkityksestä.
Tähän kietoutuu myös kysymys siitä,
mitä ylipäänsä tarkoittaa, että jokin teksti on tosi. Kertomus voi olla tosi tai epätosi monella tasolla: historiallisesta näkökulmasta, henkilökohtaisen vakaumuksen näkökulmasta, analogiana tai vertauskuvana jostain toisesta asiasta ja niin edelleen.
Myös
Raamatun syntyhistoriaan ja tulkintatapoihin tutustuminen voi auttaa muodostamaan oman vastauksen siitä, miten raamatunkertomuksiin tulisi suhtautua. Oman suhtautumistavan tiedostaminen on tärkeää myös siksi, että se väistämättä heijastuu omaan opetukseen. Siinä missä pelastushistoriallisen tulkintatavan edustaja auttaa oppilaita hahmottamaan kokonaisuutta piirtämällä suurta kaarta Jumalan suunnitelmasta, eksistentiaalisen tulkitatavan omaksunut painottaa ajasta ja paikasta riippumattomien suurten elämänkysymysten pohdintaa. Opettajan tehtävänä on auttaa oppilaita ymmärtämään, että
voimme ajatella eri tavalla kertomusten totuudesta. Tässä tehtävässä oman suhtautumistavan tiedostaminen on välttämätöntä.
Kertomuksiin voi aina suhtautua ainakin kertomuksina: riippumatta siitä onko kertomus tosi, se voi olla kiinnostava ja siitä voi oppia monenlaisia asioita. Samalla tapaa kuin voimme pohtia Dostojevskin äärellä monenlaisia asioita riippumatta siitä, oliko kertomus tosi.
Opettajan rooli kertomusten kanssa voisikin olla pikemminkin
näkökulmien avaamista kertomuksiin kuin oikeiden vastauksien antamista. Kertomuksia voi myös käyttää
ajatusleikkinä ja harjoituksina asettua toisen asemaan. Jos oppilas sanoo, että hän ei usko Jumalaan, opettaja voi sanoa, että ei sinun tarvitsekaan uskoa. Nämä ihmiset kertomuksessa uskoivat ja voimme yrittää ymmärtää, millaista heidän elämänsä oli. Samalla opitaan tärkeitä ajattelun taitoja ja empatiaa.
Jos oppilas kysyy, onko kertomus totta, opettaja voi esimerkiksi sanoa, että tapahtumista on niin kauan aikaa, että emme voi ihan varmasti tietää. Oppilaiden kanssa voidaan miettiä
millä eri tavoilla kertomuksessa esiin nousseet asiat voivat olla totta. Onko totta että toisista pitää välittää? Onko totta että me ihmiset olemme välillä erehtyväisiä? Onko totta että elämä on välillä monimutkaista?
Toki opettajan on hyvä tietää myös keskeisimmät seikat Raamatun historiallisesta taustasta: esimerkiksi, että Jeesus on ollut ihan oikea historiallinen hahmo ja että meillä ei ole riittävää historiallista todistusaineistoa siitä, että Joonan kertomus olisi historiallisessa mielessä tosi. On myös hyvä huomata kulttuuriero 'historiankirjoitukseen' suhtautumisessa: Raamatun koonneet kirjoittajat eivät pyrkineet objektiiviseen historiankirjoitukseen samalla tapaa kuin miten me sen ymmärrämme. He välittivät ensisijaisesti uskonnollista perinnettä.
Kertomuksilla on kautta historian välitettyä tietoa, vahvistettu yhteenkuuluvuutta, pohdittu elämän suuria kysymyksiä, pidetty yllä kulttuuriperintöä sekä viihdytetty itseä ja muita jo kauan ennen kirjoitustaitoa. Näitä samoja funktioita niillä voi olla myös edelleen osana uskonnonopetusta.
Opetussuunnitelman mukaista materiaalia Raamatun käsittelyyn materiaalipankissamme.
Essi Ikonen
uskonnonpedagoginen kouluttaja
