Yliopistohankkeilta uusia katsomusteemaisia materiaaleja koulujen käyttöön

Onko koulullanne pohdittu, miten järjestää aidosti monikatsomuksellinen, kaikkien yhteinen juhla? Tai oletko pähkäillyt, miten saisit elävöitettyä kirkkohistorian kertausta ja kenties vahvistettua sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmaa opetuksessasi? Mietitkö, mistä löytäisit hyviä virikekuvia esimerkiksi oppituntien aloituksiin?

Meillä on ollut ilo tehdä jo pidempään yhteistyötä useamman katsomusopetusta, katsomuksia kouluissa tai laajemmin yhteiskunnassa tutkivan yliopistohankkeen kanssa. Tehtävänämmme on ollut muun muassa sen pohtiminen osaltamme, miten Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen rahoittamien hankkeiden tutkimustuloksia ja käytännön työtä varten tuotettua materiaalia voitaisiin paremmin saada opettajien ynnä muiden koulussa työskentelevien saataville. Eräänlainen

Onnelliset kouluttajat Educan jälkeen.

tähänastinen huipennus yhteistyössä koitti tammikuisilla Educa-messuilla, jossa yhdistimme voimamme yliopistohankkeiden ja Suomen uskonnonopettajain liiton kanssa viestillä: Katsomus- ja kulttuuritietoinen? Palstallamme Synsygus-lehdessä oli myös taannoin artikkeli koskien hankkeita ja niiden antia opettajan näkökulmasta, löydät jutun numerosta 1 / 2020.

Moni mainituista yliopistohankkeista tulee päätökseen tämän vuoden aikana, niinpä useammista on jo alkanut tihkua kiinnostavia maistiaisia koulukäyttöön valmistuvista materiaaleista. Osa liittyy suoraan katsomusaineiden opetukseen, osa taas katsomusten asemaan ja merkitykseen laajemmin kouluyhteisöissä ja yhteiskunnassa. Materiaaleja saattoi saada omakseen käsin kosketeltavassa muodossa Educa-ständimme onnenpyörästä ja tässä alla linkkaan niitä sähköisessä muodossa lukijoidemme iloksi! Kannattaa laittaa vinkatut hankkeet seurantaan, sillä moni niistä julkaisee laajemmin myöhemmin tänä vuonna.

Keskusteluopas katsomuksellisiin kysymyksiin ja keväinen juhlavinkki

Katsomuksiin liittyvät kysymykset puhuttavat kouluissa. Tämän voi huomata helposti esimerkiksi aina uudelleen mediassakin esiin nousevasta koulun juhlia ja mahdollisia uskonnollisia tilaisuuksia koskevasta keskustelusta tai vaikkapa siitä, miten kouluissa punnitaan oppilaiden mahdollista oikeutta saada katsomuksensa perusteella vapautus jonkin aineen opetuksesta tai siihen liittyvästä yksittäisestä oppisisällöstä. Mutta miten voisimme aidosti toimia näissä tilanteissa kestävästi ja vastuullisesti, ihmisoikeuksia kunnioittaen ja omaa kulttuurista tietopohjaamme alati reflektoiden ja kartuttaen? Ja olisiko meillä hyviä keinoja edistää näiden kysymyksien kohdalla laadukasta ja erilaisia vakaumuksia kunnioittavampaa keskustelua kouluyhteisössämme?

KuKaS – Kulttuuri- ja katsomussensitiivistä opetusta ja ohjausta kehittämässä -hankkeessa on kehitetty opas, jonka avulla voi järjestää opettajien kulttuuri- ja katsomusreflektiivisyyttä edistäviä tapauskeskustelutyöpajoja. Opas ohjeistaa selkeästi ja sisältää esimerkkitapaukset sekä monistepohjan keskustelun tueksi.

KuTiMat - Kulttuurinen moninaisuus osaksi koulu arkea ja käytänteitä -hankkeen osiossa Katsomustietoinen koulu julkaistiin vastikään monikatsomuksellinen juhlavinkki. Sen avulla voi järjestää koko koulun yhteisen monikatsomuksellisen juhlan eri kulttuurien ja katsomusten keväisiin juhliin liittyen. Ohje voi toimia myös pohjana esimerkiksi mahdollista pääsiäiskirkkoa korvaavalle uskonnottomalle tilaisuudelle. Hanke julkaisee myöhemmin lisää materiaalia monikatsomuksellisen koulun tarpeisiin.

Monipuolisia materiaaleja ja näkökulmia katsomusaineiden opetukseen

UsKaLluS – Uskonnot, katsomukset ja osallisuus -hankkeessa on muodostettu moninainen kehittäjäopettajatiimi, joka tutkimustietoon pohjautuen tekee oppimateriaaleja katsomusaineita varten eri kouluasteille. Erilaisia oppimismentelmiä hyödyntävien harjoitusten on tarkoitus palvellla katsomuksiin liittyvien kysymysten turvallista keskusteluttamista oppitunneilla sekä luonnollisesti katsomusaineiden eri sisältöjen oppimista. Ensimmäinen harjoitus on jo julkaistu, Kuka on kristitty? materiaali tarjoaa draamallisen menetelmän kirkkohistorian kertaukseen ja kiinnittää samalla oppijoiden huomion valtakysymyksiin.

Katsomukset.fi -sivusto sometileineen tarjoaa paljon käyttökelpoista, tutkimuspohjaista materiaalia katsomusaineiden opetukseen molemmilla kotimaisilla kielillä. Sivustolta löytyvässä blogissa julkaistaan yleistajuisia tekstejä, joiden viimeaikaisina teemoina on ollut muun muassa nuorten aikuisten elämänkatsomukset sekä uskonto ja ympäristöteema. Instagramissa @katsomukset julkaisee uskontoihin ja katsomuksiin liittyviä kuvia, joiden yhteydessä on aina lyhyt informatiivinen teksti kuvan sisällöstä.

Katsomukset julkaisee Instagramissa uskontoihin ja katsomuksiin liittyviä kuvia.

KUPERA – Kulttuuri-, katsomus- ja kielitietoinen perusopetus -hanke valmisteli vuoden alussa avatun uuden dialogikasvatus.fi -verkkoportaalin, johon on koottu teemaan liittyviä olemassa olevia koulumateriaaleja sekä tietoa ajankohtaisista koulutuksista. Portaalia ylläpitää jatkossa Kulttuurifoorumi FOKUS ry, joka tunnetaan muun muassa kulttuurisesti moninaisesta juhlakalenterista sekä YK:n uskontojen ja katsomusten välisen yhteisymmärrysviikon koordinoinnista.

KUPERA-hanke julkistin lisäksi maaliskuun 1. päivä kaikille avoimen ja maksuttoman MOOC-verkkokurssin Kulttuuri-, katsomus- ja kielitietoinen opetus. Kurssi löytyy myös Helsingin yliopiston mooc.helsinki.fi kurssihakemiston kautta. Kurssilla on materiaaleina muun muassa asiantuntijoiden ja kokemusasiantuntijoiden videopuheenvuoroja sekä yleistajuisia artikkeleita.

Tampereella ja Jyväskylässä yleisölle avoimia tilaisuuksia katsomuksiin ja kouluun liittyen

Monitieteinen Argumenta: Uskontolukutaito moniarvoisessa yhteiskunnassa -hanke järjestää Tampereella 23. - 24.4. tilaisuuden otsikolla Uskontolukutaito ja koulu ja Joensuussa 13. - 14.10. tilaisuuden Uskonnonopetuksen mallit meillä ja muualla. Tilaisuuksista  myös streamataan vähintään yksi osio, joka löytyy myöhemmin tallenteena. Lue lisää hankkeesta ja sen tilaisuuksista täältä.

FOKUS ry:n ja Uskonnonopetus.fi:n
henkilöstö innostuneina :-)

Yhteistyömme yliopistohankkeiden kanssa jatkuu edelleen muun muassa siten, että tänä vuonna julkaistavista materiaaleista osa tulee käyttöön tulevan lukuvuoden koulutuskiertueellamme Dialogissa ympäristön kanssa. Tässä yhteydessä ympäristö merkitsee sekä välitöntä luonnonympäristöä että ympäröivää yhteisöä ja toteutamme kiertueen yhteistyössä Kulttuurifoorumi FOKUS ry:n kanssa. Seuraa tiedotustamme somekanavissa, uutiskirjeessä ja täällä blogissa, niin pysyt parhaiten kärryillä suunnitelmiemme etenemisestä ja aikanaan siitä, miten voit ilmoittautua mukaan koulutuksiin!

Aurinkoista alkavaa kevättä toivottaen,
Anna Saurama, Uskonnonopetus.fi:n kouluttaja

Lattiakuvakertomus lukiolaisten kanssa

Syksyn alussa kirjoitin siitä, miten rohkaistuin symbolityöskentelyn maailmaan. Tekstissäni kerroin siitä, kuinka työtapa arvelutti ennakolta: olisiko minusta siihen ja mitä se vaatisi? Blogitekstin lopulla kuitenkin odotin jo innolla pääseväni tositoimiin, ja nyt tahdonkin kertoa teille siitä, kun viimein pääsin. Suurkiitos siitä minut ryhmäänsä päästäneelle opekollegalle!

Ennalta huomasin jännittäväni tätä itselleni uutta työtapaa aika paljon. Jokin siinä, miten mielsin kertomuksen kertomisen konkreettisia symboleita hyödyntäen, sai minut kokemaan, että työskentely vaatisi aivan erityistä heittäytymistä ja itsensä likoon laittamista. Pohdin myös sitä, miten noin 16-vuotiaat mahtaisivat suhtautua tähän oppimismenetelmään, joka hyödyntää niin vahvasti leikkiä ja luovuutta?

Valittu kertomus, Muhammadin ilmestys, nivoutuu aiheensa puolesta lukion uskonnon ensimmäisen kurssin / moduulin keskeisiin sisältöihin (kuten toki myös perusopetuksen ala- ja yläluokkien oppimääriin). Parhaimmillaan symbolididaktinen työskentely vahvistaa tunne- ja vuorovaikutustaitoja, kehotietoisuutta sekä katsomusten välistä dialogia, joten myös menetelmän taitotavoitteet osuvat yksiin niin lukion opetussuunnitelman uskonnon oppiaineen kuin yleisen osan laaja-alaisen osaamisen alueiden tavoitteiden kanssa. Aikaa työskentelyyn meni 60 minuttia, joka varmasti on enemmän, kuin mitä lukion uskonnossa keskimäärin käytetään yksinomaan Muhammadin ilmestystä kuvaavan kertomuksen käsittelyyn, joten perusteltavaa saattaa lukijan näkökulmasta jäädä vielä tältä osin.

Lattiakuvakertomusten avulla voidaan edistää lukion laaja-alaisen osaamisen osa-alueista erityisesti globaali- ja kulttuuriosaamista, hyvinvointiosaamista ja vuorovaikutusosaamista.

Lukion toimintakulttuuria kuvaavassa opetussuunnitelman luvussa kohdassa Oppiva yhteisö todetaan seuraavasti: ”Opetuksessa hyödynnetään yhteistoiminnallisuutta ja tuetaan ryhmän sosiaalisten suhteiden muotoutumista.” Alaluvussa Hyvinvointi ja kestävä tulevaisuus puhutaan toimintatavoista ja käytännöistä, jotka tukevat ilmapiirin kiireettömyyttä. Symbolididaktinen kertomustyöskentely, jossa koko ryhmä rakentaa yhteisen kuvan, ja jokainen tulee osalliseksi (kuitenkin niin, ettei ketään pakoteta esimerkiksi sanallistamaan omaa osuuttaan ääneen) tukee yhteishenkeä ja opiskelijoiden välisten suhteiden muodostumista. Erityisesti tällainen on epäilemättä hyödyllistä juuri lukion ykkösten kanssa. Varaamalla työskentelyyn aikaa ja panostamalla yhteiseen rauhoittumiseen tuetaan kiireettömyyden kokemusta, joka saattaa usein olla kortilla lukio-opintojen työntäyteisessä ja hektisessäkin arjessa.

Hieman ihmetellen ja osa hihitellenkin kolmisenkymmentä lukiolaista kävivät piiriin istumaan, eikä hiljaisuus meinannut ihan heti laskeutua. Tilanteen asetuttua pidin johdantosanat tarkoituksella lyhyinä, tärkeintä oli korostaa, että tänään meillä ei olisi oikeita tai vääriä vastauksia, vaan juuri se, mikä kultakin sisimmästä nousisi, olisi merkityksellistä yhteisen pyrintömme kannalta. Oma jännitykseni hälveni heti alkuun päästyämme. Tästä työskentelyohjeesta voit katsoa, miten kertomus ja lattiakuva etenevät: kertomus, liike, kuvan rakentaminen ja keskustelu vuorottelevat sopivassa suhteessa toisiinsa.

Lukiolaisryhmän yhdessä tekemä lattiakuva Muhammadin ilmestyskertomuksesta.

Ryhmän jäsenet osallistuivat eriasteisella pieteetillä lattiakuvan muotoiluun, mutta kaikki osallistuivat, mikä parasta. Ikävaihe on herkkä, puhumattakaan siitä, että on juuri aloitettu uudessa porukassa lukio-opinnot - ei ole välttämättä helppoa heittäytyä luovaan toimintaan koko ryhmän edessä. Samoin ihmetellessämme kertomuksen jälkeen pyhää erilaisten kysymysten avulla ei avoin kysymys koko ringille tuottanut puheenvuoroja, mutta turvallisemmat pariporinat löystivät kielenkannat.

Lopuksi jakauduimme pienryhmiin muistelemaan kertomuksen päävaiheita ja tunnelmia. Kiertelin ryhmissä ja etsiskelin nuorten kanssa vastauksia heiltä nousseisiin spontaaneihin kysymyksiin, kuten: "Mihin uskontoon tämä nyt liittyikään?" "Oliko Gabriel siis se profeetta?" "Mikä tunne se on, jos sulta kerta toisensa jälkeen pyydetään jotain sellaista, mitä et osaa tehdä?" Tuntui siltä, että edeltävä työskentely oli saanut ainakin osan lukiolaisista avoimeksi pohtimaan kysymyksiä ääneen heille tuntemattoman aikuisen kanssa, mistä iloitsin.

Kertomuksen pääkohdat ja tunnelmat kirjattiin lapuille.

Kertomustyöskentelyn pohjalta on luontevaa jatkaa kurssin islamiin liittyvien sisältöjen käsittelyä. Kertomuksen eri kohtiin palaamalla voi lähteä tutkimaan esimerkiksi profeetta Muhammadin elämää, Koraania tai resitaation merkitystä.

Jäin vielä innolla odottelemaan, millaista palautetta opiskelijat mahdollisesti antaisivat työskentelystä omalle opettajalleen jälkikäteen. Semminkin, kun eräs nuori lausahti vielä ringissä istuessamme: "Ihan kivaahan tällainen on, mutta pakko kysyä, että mitä tässä on oikein tarkoitus oppia?" Tuolloin vastasin, että tämän kurssin asioita, mutta että oppimisen näkökulmasta voimme ehkä paremmin arvioida menetelmän toimivuutta hieman myöhemmin.

Muutaman viikon päästä arviointitilaisuuden yhteydessä opiskelijat saivat antaa palautetta mistä vain koskien kurssia, ja jotkut olivat nostaneet lattiakuvatyöskentelyn erikseen esiin myönteiseen sävyyn. Erityisesti seuraava palaute kuvastaa nähdäkseni hyvin menetelmän hyödyllisyyttä sisältöjen oppimisen näkukulmasta: ".. tunti oli hyvällä tavalla erilainen, koska silloin pääsi konkreettisesti tekemään. Tekemällä eri tavalla auttoi minua muistamaan paremmin joitakin asioita."

Kertomuksia on aina hyödynnetty tiedonvälittämisen muotona ja kerronnallinen rakenne auttaakin meitä muistamaan paremmin. Yhdistettynä keholliseen tekemiseen, visuaaliseen kuvaan ja omakohtaiseen sekä yhteiseen pohdintaan kyseessä onkin jo aika tehokas yhdistelmä oppimisen kannalta. Itselleni puhuttelevinta symbolididaktiikassa on kuitenkin se, kuinka se vahvistaa osallisuutta ryhmässä. Kuva rakentuu yhdessä ja jokainen vie kuvaan vähintäänkin yhden symboliesineen, jollei muuta. Avoimet symbolit voivat kantaa monenlaisia merkityksiä käyttäjästään riippuen, ja oman symbolinsa saa sanallistaa, muttei ole pakko. Metodi huomioi näin paitsi erilaisia oppijoita, myös erilaisia temperamentteja ryhmässä. Työtapa toteuttaa siten hyvin myös turvallisemman tilan periaatteita, joihin uusi lukion opetussuunnitelma meitä uskonnossa velvoittaa.

Kokeile siis rohkeasti :-) Täältä löydät ohjeita symboleita hyödyntäviin kertomustyöskentelyihin. Olemme valinneet mukaan kertomuksia eri perinteistä siten, että ne nivoutuvat luontevasti uskonnon oppiaineen sisältöihin eri kouluasteilla. Kuulisimme mielellämme kokemuksistasi!

Anna Saurama, Uskonnonopetus.fi:n kouluttaja

P.S. Keväällä on vielä mahdollisuus osallistua maksuttomiin Kerro minulle tarina -koulutusiltapäiviimme Tampereella, Jyväskylässä, Seinäjoella tai Helsingissä. Lue lisää, ilmoittaudu mukaan ja ota kertomusten voima omaksesi.

Mitä sinä haluaisit kertoa uskonnon opetuksesta?

Hei kollega,

tiedäthän sen tunteen, kun julkisuudessa kerrotaan tarinaa työstäsi ja ammatistasi, muttet tunnista sitä kertomusta lainkaan? Aivan. Sen kokemuksen äärellä olemme taas olleet useamman kerran seuratessamme lähiaikojen julkista keskustelua. Koulujen uskonnon opetusta koskien on edelleen liikkeellä mitä ihmeellisimpiä mielikuvia ja käsityksiä. Mitäs jos otettaisiin vähän tilaa haltuun omilla kertomuksillamme ja ajanmukaisella tiedolla?

Uskonto oppiaineena tarjoaa välttämättömiä taitoja maailmankansalaiselle. Tänä päivänä uskonnon sisältö avautuu koko maailmaan jo perusopetuksen alaluokilla, kun tunneilla perehdytään erilaisiin uskontoihin ja katsomuksiin varhaisesta vaiheesta lähtien. Itse muistan omalta kouluajaltani syttyneeni ussan tunneilla roihuun juuri tämän aihepiirin laajenemisen myötä, joka silloin aammoin tapahtui yläasteelle siirryttäessä. Opetussuunnitelmat ovat sittemmin moneen kertaan uudistuneet ja vastaavat nykyisellään erinomaisesti globaalin yhteiskuntamme tarpeisiin.

Oma roihuni ei kerran sytyttyään koskaan laantunutkaan. Se kantoi yläasteelta lukioon ja sittemmin opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan ja uskontotieteen laitokselle. On valtava etuoikeus saada tehdä työtä sellaisten teemojen parissa, joista voi oppia aina vain uutta itsekin, edistäen lasten ja nuorten kanssa taitoja, joita pitää elintärkeinä ympäröivässä yhteiskunnassa ja maailmassa toimimiselle.

Uusimpien opetussuunnitelmien mukaan yksi uskonnonopetuksen keskeisistä tehtävistä on kehittää valmiuksia uskontojen ja katsomusten dialogiin. Tähän liittyy oleellisesti myös kasvanut ihmisoikeuksiin liittyvä aines uskonnonopetuksen tavoitteissa ja sisällöissä. Lisäksi uskontojen moninaisuuden rinnalle on noussut opetussuunnitelman tasolle eksplisiittisesti myös uskontojen sisäinen monimuotoisuus. Ilolla on tervehditty tätä alati lisääntyvää painotusta uskontojen ja katsomusten elettyihin muotoihin. Uskonto kulttuurisena ja yhteiskunnallisena oppiaineena sisältää myös vahvan eettisen orientaation.

Linnea ja Loviisa työstävät kuoleman teemaa Hugo
Simbergin teoksen pohjalta. Kuva: Aura Kotkavirta

Mitäpä jos me uskonnon opettajat, jotka näemme tämän päivän uskonnon opetuksen arvokkaana ja tärkeänä välineenä katsomustietoisuuden ja uskontolukutaitojen edistämisessä, laittaisimme omat kertomuksemme mukaan keskusteluun ja avaisimme sitä, mitä uskonnon tunneilla tapahtuu juuri tänään? Mitäpä jos jonain päivänä julkisuudessa uskonnon oppiaineesta esitetyt mielikuvat vastaisivatkin Opetushallituksen opetussuunnitelmassa määrittämiä ja opetuksessa toteutuvia mainioita yleissivistäviä sisältöjä?

Jos koit kutkutuksen tai tutinan rinnassasi, liity tähän iloon kanssamme hashtagilla  #ussatänään ja postaa somessa omia merkityksellisiä uskonnon tuntien sisältöjä, toimintaa ja tapahtumia. Kerrotaan yhdessä tarinaa siitä, mitä ussan opetus on tänä päivänä!

Iloiten siitä, miten laadukasta uskonnon opetus on Suomessa jo nyt,

Anna Saurama, Uskonnonopetus.fi:n kouluttaja

P.S. Maksuton koulutuskiertueemme käsittelee tänä lukuvuonna juuri kertomusten voimaa ja mahdollisuuksia opetuksessa. Vielä ehdit ilmoittautua mukaan ensi kuussa alkavalle kiertueelle. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 

Kerro minulle tarina –opetusmateriaalit maksutta verkossa 

Totta, tarua vai jotain ihan muuta? Miten löytää oman tapa opettaa raamatunkertomuksia?

Meiltä uskonnonpedagogisilta kouluttajilta kysytään usein, että miten niihin raamatunkertomuksiin pitäisi suhtautua. Voinko sanoa, että en itse usko niihin? Tai voinko sanoa, että uskon? Miten vastata lasten hankaliin kysymyksiin kuten siihen, että miksi Jumala antoi oman poikansa kuolla?

Tarinat ja kertomukset ovat nousussa niin oppimisen tutkimuksessa kuin muillakin elämänalueilla: yritykset ja järjestöt brändäävät itseään kertomusten avulla ja narratiivinen oppiminen kasvattaa suosiotaan. Uskontotunnit uskontojen kertomusperinteen äärellä voisivatkin olla narratiivisen oppimisen luvattu maa.

Uskonnolliset kertomukset eivät kuitenkaan ihan helposti avaudu meille nykylukijoille, jotka olemme kasvaneet erilaiseen maailmankuvaan ja kulttuuriin. Ei ole ihan helppoa keksiä miten vaikkapa kertomus Joonasta kalaan vatsassa liittyisi minun tai oppilaideni elämään.  Jos opettaja ei tunne olevansa kotonaan kertomusten äärellä, niiden käyttö opetuksessa tuntuu epärehelliseltä ja väkinäiseltä. Miten siis voisin itse suhtautua raamatunkertomuksiin, jotta ne oikeasti tuntuisivat pedagogisesti järkevältä valinnalta?

Yksi tapa hahmotella omaa suhtautumistapaa voisi olla erilaisten tekstilajien merkityksen pohtiminen. Raamatussa on monenlaisia tekstejä. Kysymys runon totuudesta ja merkityksestä on erityyppinen kuin kysymys historiallisen kuvauksen totuudesta tai merkityksestä.

Tähän kietoutuu myös kysymys siitä, mitä ylipäänsä tarkoittaa, että jokin teksti on tosi. Kertomus voi olla tosi tai epätosi monella tasolla: historiallisesta näkökulmasta, henkilökohtaisen vakaumuksen näkökulmasta, analogiana tai vertauskuvana jostain toisesta asiasta ja niin edelleen.

Myös Raamatun syntyhistoriaan ja tulkintatapoihin tutustuminen voi auttaa muodostamaan oman vastauksen siitä, miten raamatunkertomuksiin tulisi suhtautua. Oman suhtautumistavan tiedostaminen on tärkeää myös siksi, että se väistämättä heijastuu omaan opetukseen. Siinä missä pelastushistoriallisen tulkintatavan edustaja auttaa oppilaita hahmottamaan kokonaisuutta piirtämällä suurta kaarta Jumalan suunnitelmasta, eksistentiaalisen tulkitatavan omaksunut painottaa ajasta ja paikasta riippumattomien suurten elämänkysymysten pohdintaa. Opettajan tehtävänä on auttaa oppilaita ymmärtämään, että voimme ajatella eri tavalla kertomusten totuudesta. Tässä tehtävässä oman suhtautumistavan tiedostaminen on välttämätöntä.

Kertomuksiin voi aina suhtautua ainakin kertomuksina: riippumatta siitä onko kertomus tosi, se voi olla kiinnostava ja siitä voi oppia monenlaisia asioita. Samalla tapaa kuin voimme pohtia Dostojevskin äärellä monenlaisia asioita riippumatta siitä, oliko kertomus tosi.

Opettajan rooli kertomusten kanssa voisikin olla pikemminkin näkökulmien avaamista kertomuksiin kuin oikeiden vastauksien antamista. Kertomuksia voi myös käyttää ajatusleikkinä ja harjoituksina asettua toisen asemaan. Jos oppilas sanoo, että hän ei usko Jumalaan, opettaja voi sanoa, että ei sinun tarvitsekaan uskoa. Nämä ihmiset kertomuksessa uskoivat ja voimme yrittää ymmärtää, millaista heidän elämänsä oli. Samalla opitaan tärkeitä ajattelun taitoja ja empatiaa.

Jos oppilas kysyy, onko kertomus totta, opettaja voi esimerkiksi sanoa, että tapahtumista on niin kauan aikaa, että emme voi ihan varmasti tietää. Oppilaiden kanssa voidaan miettiä millä eri tavoilla kertomuksessa esiin nousseet asiat voivat olla totta. Onko totta että toisista pitää välittää? Onko totta että me ihmiset olemme välillä erehtyväisiä? Onko totta että elämä on välillä monimutkaista?

Toki opettajan on hyvä tietää myös keskeisimmät seikat Raamatun historiallisesta taustasta: esimerkiksi, että Jeesus on ollut ihan oikea historiallinen hahmo ja että meillä ei ole riittävää historiallista todistusaineistoa siitä, että Joonan kertomus olisi historiallisessa mielessä tosi. On myös hyvä huomata kulttuuriero 'historiankirjoitukseen' suhtautumisessa: Raamatun koonneet kirjoittajat eivät pyrkineet objektiiviseen historiankirjoitukseen samalla tapaa kuin miten me sen ymmärrämme. He välittivät ensisijaisesti uskonnollista perinnettä.

Kertomuksilla on kautta historian välitettyä tietoa, vahvistettu yhteenkuuluvuutta, pohdittu elämän suuria kysymyksiä, pidetty yllä kulttuuriperintöä sekä viihdytetty itseä ja muita jo kauan ennen kirjoitustaitoa. Näitä samoja funktioita niillä voi olla myös edelleen osana uskonnonopetusta. 

Opetussuunnitelman mukaista materiaalia Raamatun käsittelyyn materiaalipankissamme.

Essi Ikonen
uskonnonpedagoginen kouluttaja

Jokaisessa oppilaassa ja kollegassa on jotain hyvää - ideoita vertaisarviointiin

Minulle opettajan työssä kaikkein vastenmielisin osuus on arviointi. Järjestää oppilaat sen mukaan mitä he osaavat ja antaa siitä numero. Luokitella oppilaita koko ajan tietoisena siitä että arviointini ei tule koskaan olemaan täysin oikeudenmukaista ja että ne kriteerit joilla arvioin, eivät koskaan mittaa  oppilaan koko osaamista.

Uudessa opetussuunnitelmassa huomioidaan entistä paremmin monipuolisten arviointapojen merkitys. Itse- ja vertaisarvioinnin merkitys kasvaa ja opettajia kannustetaan tarjoamaan mahdollisuuksia osoittaa omaa osaamista entistä monipuolisemmin. Tämä on hyvä suuntaus, joka saattaa aiheuttaa uudistushikeä mutta myös uudistusiloa. 

Ohessa on esitelty yksi idea, jonka avulla arviointia ja palautteenantoa voi toteuttaa hauskasti ja taitolähtöisesti.Tähtimerkkien avulla itse -ja vertaisarvioinnin antamiseen on mahdollista yhdistää mm. ajattelun- ja oppimaan oppimisen taitoja, harjoitella tunnistamaan omia ja muiden vahvuuksia sekä luoda mukavaa ja oppimissuuntautunutta ilmapiiriä. 

Erilaista ussaa! -hankkeessa eräs vitosluokkalaisten ryhmä pääsi testaamaan arviointivälineitä. Heidän tehtävänään oli tehdä juliste Laupias samarialainen kertomuksesta annettujen ohjeiden mukaan. 

Ryhmä arvioi ryhmätöitään ja ryhmätyötaitojaan lomakkeella, jossa oli kolme arvioitavaa teemaa liittyen ryhmätyön tehtävänantoon ja lisäksi yksi kohta liittyen yhteiseen työskentelyyn, Tehtävänannossa oli tavoiteltu tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelemista, joten niihin kiinnitettiin huomiota myös arvioinnissa.

Töiden valmistuttua oppilaat esittelivät työnsä toisilleen ja muut ryhmät saivat jakaa heille hopearahoja sen mukaan missä he arvelivat ryhmän onnistuneen parhaiten työssään. Vertailu kohdistui siis ryhmän onnistumiseen suhteessa tavoitteisiin, ei siihen miten he ovat pärjänneet suhteessa muihin ryhmiin. Tämä on tärkeää, sillä näin kilpailuasetelma oppilaiden välillä ei korostu vaan jokainen saa positiivista palautetta.

Lisäksi oppilaat saivat jakaa toisilleen tähtimerkit sen mukaan missä kukin oli heidän mielestään onnistunut sillä kerralla parhaiten. Tähtimerkkien määrä oli rajattu neljään ryhmätyössä keskeiseen taitoon. 

Arviointilomake esiteltiin oppilaille ennen työhön ryhtymistä. Ajatuksena oli, että oppilaat suuntaavat työskentelyään tavoitteiden mukaiseksi. Näin myös tapahtui: osa oppilaista toimi tavoitteellisesti saadakseen tietyn poletin työlleen. Hämmästelimme esimerkiksi opettajan kanssa sitä, miksi eräs tyttö kertoi työn esittelyssä itselleen epätyypillisen vitsin, kunnes ymmärsimme että hän oli tavoitellut ryhmälleen polettia "hauska". Vertaisarviointi voi siis kannustaa oppilaita myös kokeilemaan jotain itselle uutta asiaa, jota ei ehkä muuten tulisi ajatelleeksi.

Oppilaat olivat myös kovasti innoissaan hopearahojen jakamisesta ja heille oli selkeästi merkityksellistä se, mitä rahoja ja tähtiä he saivat tovereiltaan, sekä se, että jako tapahtui oikeudenmukaisesti.

Minua ilahdutti se, että muutama oppilas, joka harvoin sai positiivista palautetta tovereiltaan, onnistui tässä työskentelyssä saamaan yllättävää arvostusta sekä opettajalta että tovereiltaan kiinnittämällä tovereidensa huomion siihen, että rahoja ei voi jakaa miten vain vaan täytyy miettiä miten ryhmä saavutti kuvatut tavoitteet. 

Essin vinkit hopearahojen ja tähtimerkkien käyttöön:

Opettajalle
· Oppilaiden vahvuuksien ja onnistumisten huomiointiin
· Työtovereiden ilahduttamiseen: sujauta tähtimerkkejä vaikkapa työtoverien lokeroihin

Oppilaille
· Omien onnistumisten ja vahvuuksien hahmottamiseen
· Vertaisarviointiin ja positiivisen palautteenannon harjoitteluun
· Erilaisten roolien harjoitteluun esimerkiksi ryhmätöiden aikana.

Miksi?
· Kun merkkejä jaetaan tavoitteellisesti oppilaan ajattelun ja oppimaanoppimisen taidot kehittyvät
· Kun kaikki jakavat toisilleen positiivista palautetta ryhmähenki paranee

Huomaa

Ennen kuin otat merkit käyttöön, kannattaa miettiä tapauskohtaisesti mitä haluat niillä saavutta ja mitä haluat oppilaiden harjoittelevan. Näistä tavoitteista voi tehdä arviointilomakkeen, jolloin tavoite kirkastuu paremmin sekä itselle että oppilaalle. Samalla huomaan myös sen, onko tavoite riittävän maltillinen jotta oppilaiden on mahdollista jäsentyneesti arvioida omaa ja muiden osaamista. Eli arvioitavia kohtia ei saa olla liikaa. 

Iloa arviointiin toivottelee 

Essi Ikonen

Agricolan uskonnonpedagoginen kouluttaja


Lataa hopearahoja ja tähtimerkkejä itsellesi arvioinnin ja palautteenannon tueksi.

Tule tutustumaan tähtimerkkeihin Educa -osastollemme 6 g 79  ja tee itsellesi tai kaverillesi siellä tähtirintanappi!

Lue lisäideoita ajattelun- ja oppimaan oppimisen taitojen kehittämiseen.

Roomalaisesta kidutus- ja teloitusvälineestä demokraattisten arvojen symboliksi

Uskonnolliset symbolit ja embleemit julkisessa tilassa ovat tulleet haasteiksi postmodernille ja sekulaarille yhteiskunnalle, joka toisaalta kunnioittaa yksilönoikeuksia ja -vapauksia, mutta haluaa neutraalia ja puolueetonta julkista tilaa.

Suvivirsi ja krusifiksi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi keväällä 2014, että Suvivirsi on osa suomalaista kulttuuriperintöä, eikä edes kovin uskonnollinen ja siksi sen laulamista Suomen kouluissa ei tule kieltää. Sama asia tapahtui muutama vuosi sitten Euroopan tasolla, nyt kirkkovuodessa hyvin ajankohtaiselle kristilliselle symbolille, krusifiksille. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tulkitsi, että krusifiksit italialaisten koululuokkien seinillä voidaan säilyttää, sillä krusifiksi on passiivinen symboli. Tässä passiivisuus tarkoitti sitä, ettei ketään opettajaa tai oppilasta vaadittu tekemään pienintäkään tervehdys- tai kunnioituselettä krusifiksin edessä tai edes huomioimaan sen läsnäoloa koululuokassa.

Kantelu krusifikseistä luokan seinällä

Italiassa asuva, suomalaissyntyinen Soile Lautsi kanteli Italian koululuokkien krusifikseista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Asiaa käsiteltiin siellä kahdesti. Vuoden 2009 päätöksessä todettiin, ettei krusifikseja saanut olla italialaisten koululuokkien seinillä ja vuoden 2011 päätöksen mukaan ne saivat olla siellä. Prosessin aikana keskustelussa syntyi monia eli diskursseja ja krusifiksille annettiin monenlaisia kulttuurisia merkityksiä, muun muassa se, että se on demokraattisten arvojen symboli.

Erilaisia diskursseja - uskontodiskurssi

Krusifiksin uskontoon liittyvistä tulkinnoista keskeisiä olivat uskonto-, uskonnonopetus- ja valtionkirkkodiskurssi. Uskontodiskurssin krusifiksille antamat kulttuuriset merkitykset vaihtelevat kristillistämisen ja inkvisition symboleista uskonnollisiin ja katolista kirkkoa merkitseviin symboleihin. Vastakkaisia merkityksiä tuotettiin myös toteamalla, että krusifiksi on ensisijaisesti uskonnollinen symboli ja toisaalta taas, että krusifiksi ei sisällä uskonnollisia konnotaatioita. Monissa argumenteissa todettiin, että krusifiksi on symboli, jonka jokainen voi tulkita omalla tavallaan.

 

Erilaisia diskursseja – uskonnonopetusdiskurssi ja valtionkirkkodiskurssi

Uskonnonopetusdiskurssissa krusifiksin merkitykset jakautuivat selvästi voimakkaan ulkoisen symbolin tulkintoihin, kuten siihen että krusifiksi on tiedostamatonta propagandaa ja että se rajoittaa koululaisen vapautta uskoa tai olla uskomatta sekä passiivisen symbolin tulkintoihin, kuten että sitä ei voi verrata opetuspuheeseen tai uskonnolliseen toimintaan. Valtionkirkkodiskurssissa krusifiksin merkitykset nähtiin hyvin yksipuolisina. Siinä argumentoitiin, että krusifiksi lujittaa kirkon valtaa ja auktoriteettia ja että se on valtionuskonnon poliittista kontrollia. Lisäksi krusifiksi julkisessa tilassa nähtiin yhden uskonnon suosimisena ja yhteiskunnan olemisena katolisen kirkon puolella.

Sekulaarit diskurssit

Sekulaarit tulkinnat taas kiertyivät identiteetti-, laillisuus-, ihmisoikeus-, demokratia- ja sekularismidiskurssien ympärille. Niissä krusifiksi nimettiin Italian historian, kulttuurin ja identiteetin symboliksi ja siviilielämän arvojen edustajaksi sekä vuosisataisen kansallisen perinteen säilyttäjäksi. Krusifiksi valjastettiin kansallisen identiteetin pönkittäjäksi maahanmuuttajia vastaan. Laillisuus-diskurssi osoitti, että eri tahoilla on eri käsitys siitä mikä on Italian voimassa olevaa lainsäädäntöä. Mikäli lainsäädäntö olisi ollut ajan tasalla eikä olisi sisältänyt keskenään ristiriitaista normistoa, olisi tämä tapaus voitu ratkaista Italian sisäisenä tapauksena.

Ihmisoikeus- ja demokratiadiskurssit

 Ihmisoikeusdiskurssissa krusifiksille annettuja merkityksiä leimasivat taas vastakkaiset argumentit. Krusifiksia pidettiin yksilön vapauden rikkomisena ja sen katsottiin olevan vastoin negatiivista uskonnonvapautta ja rajoittavan vanhempien oikeutta kasvattaa lapsiaan vakaumuksensa mukaisesti.

Toisaalta krusifiksin katsottiin symboloivan yhdenvertaisuuden, vapauden ja suvaitsevaisuuden periaatteita eikä sen katsottu sulkevan ketään ulkopuolelle. Demokratiadiskurssissa vedottiin enemmistön oikeuksiin toteamalla, että krusifiksi edustaa enemmistön uskonnollista viitekehystä ja

on vanhempien enemmistön ja koulun johtokunnan enemmistön demokraattisesti ilmaistu tahto.

Sekulaaridiskurssin ristiriidat

Vähemmistöjen oikeudet saatiin mukaan kun Italian hallitus ilmoitti toisen käsittelyn perusteluissaan, että Italia on ryhtynyt kouluissa ottamaan entistä paremmin huomioon vähemmistöuskonnot. Sekularismidiskurssissa esitettiin niin ikään vastakkaisia argumentteja. Krusifiksia pidettiin sekä sekularismin periaatteiden vastaisena että Italian perustuslain sekulaarien arvojen symbolina.

On mukava leikkiä ajatusleikkiä: Millaiseen ratkaisuun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin olisi päätynyt, jos krusifiksia olisi käsitelty yli miljardin ihmisen pyhimpien arvojen ja tunteiden symbolina?

Kirjoitus perustuu TM, FM Kaarina Lyhykäisen marraskuussa 2013 hyväksyttyyn pro gradu – tutkielmaan ”Kristillisen symboliikan kulttuuriset merkitykset. Tapaus Lautsi vs. Italian valtio”. Tutkimus on tehty Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitokselle ja se on Suomen ensimmäinen Alue- ja kulttuurintutkimuksen Euroopan linjan syventävien opintojen tutkielma.

Kaarina Lyhykäinen

Kasvatustoiminnan päällikkö, Helsingin Ortodoksinen seurakunta