Anna aloitti uudessa työssään 1.8. |
Yksi ihan ensimmäisistä tehtävistäni on ollut perehtyä uuteen Kerro minulle tarina -materiaaliimme. Ihaillen kollegoitteni tekemää työtä pistin heti alkuun merkille paketin monipuolisuuden: kertomuksia monista uskonnollisista perinteistä, inspiroivia tosielämän elämäkertoja ja kiinnostavia harjoituksia, jotka saatoin mielessäni kaikki liittää vaivatta tiettyjen opetussuunnitelman tavoitteiden ja sisältöjen opiskeluun. Toisaalta huomasin sisimmässäni heräävän kysymyksen siitä, olisiko useaan osioon liittyvä kerronnan ja symbolityöskentelyn yhdistelmä haastava ottaa haltuun? Lähdin koettelemaan, mistä tällainen tunnelma minussa syntyi ja kysymään, oliko se perusteltu.
Symbolididaktisissa menetelmissä kertoja luo tarinaa kertoessaan siitä samalla kuvaa esimerkiksi laittialle tai pöydälle erilaisten symboliesineiden avulla. Yleensä kuulijat kutsutaan osallistumaan kuvan muotoutumiseen joko kertomuksen aikana tai sen jälkeen. He peilaavat omaa elämysmaailmaansa kuulemaansa ja näkemäänsä ja tuovat sen esille symboliesineitä käyttäen ja mahdollisesti samalla mietteistään ja tunnoistaan puhuen. Jostain syystä omissa mielikuvissani rima oli alkuun melko korkealla tällaisen menetelmän käyttöönoton suhteen. Mutta oliko siihen aihetta?
Kertomuksiahan me nimittäin käytämme kaikki, lukemattomin tavoin - kerromme vaikkapa oman elämämme sattumuksista kertomuksen muodossa. Tietoisemmin katsomusaineiden tunneilla olemme kaikki vähintäänkin kertoneet - tai muulla tavoin käsitelleet - eri uskontoperinteitten myyttejä. Ihan reippaasti olen näissä yhteyksissä hyödyntänyt esimerkiksi piirtämistä, liikkumista ja draamaa oppilaiden kanssa. Piiriin käyminenkään ei ollut minulle vierasta, joten olivatko symboliesineet kuten kankaanpalat, kivet, hiekka tai köysi todella niin kaukana kaikesta, mitä olin koskaan tunneillani hyödyntänyt?
Symboliesineet voivat olla monenlaisia. |
Symboliikkakaan ei ole katsomusaineiden opettajalle vieras alue, opetammehan eri traditioitten symboleita tämän tästä. Rohkaisemme myös usein oppilaita kertomaan käsityksistään piirtämällä kuvia. Monen muun tavalla olen viime vuosina laittanut oppilaat tuottamaan “symbolikieltä” kirjoittamalla uskontoaiheisen viestin pelkillä emojeilla. Tällaisessa tehtävässä hyöty on itse asiassa sama, kuin Kerro minulle tarina -materiaalissamme kertomuksiin liitettävällä symbolityöskentelyllä: jokainen oppilas pääsee osallistumaan, eikä tarvitse rohkaistua viittaamaan tai edes sanoa mitään. Ja opettaja lukee varmasti jokaisen viestin.
Symbolityöskentelyt ovatkin loistava keino vahvistaa oppilaiden osallisuutta turvallisella tavalla. Muistan hyvin, kuinka erään kerran tällaisessa seiskaluokkalaisen emojiviestissä käsiteltiin edellispäivänä tapahtunutta terrori-iskua: vierekkäin olivat valtion lippu, pommi ja itkuemoji. Tässä tapauksessa en usko, että aihe olisi tullut esiin, mikäli oppilaan olisi pitänyt viitata luokassa ja tehdä suusanallisesti aloite keskustelulle tapahtuneesta.
Mitä tietoisemmaksi tulin niistä tavoista, joilla jo hyödynnän kertomuksia tai symboleita opettajana, sitä enemmän aloin rohkaistua materiaalimme äärellä. Kertomuksen ja symbolityöskentelyn yhdistäminen samanaikaiseksi kokonaisuudeksi ei olisikaan niin suuri askel otettavaksi, kuin minusta ensinäkemältä tuntui!
Osallisuuden vahvistaminen puhutteli minua aivan erityisesti. Kuinka usein meillä on aikaa kuulla kaikkia oppilaitamme oppitunnin puitteissa? Omassa opettajan arjessani vastaus olisi ollut: usein liian harvoin. Symbolididaktisessa työskentelyssä jokainen tulee näkyväksi ja pääsee samalla rakentamaan koko ryhmän yhteistä kuvaa. Sen lisäksi menetelmä mahdollistaa opetuksen sisältöjen käsittelyn elämyksellisellä tavalla, jolloin mukaan prosessiin voidaan saada sellaisia mielen syvätasoja, jotka muutoin uinuisivat. Menetelmä myös kehittää empatiataitoja, ja antaa siten eväitä eettiseen kehitykseen. Sopivalla kertomuksella, esimerkiksi uudesta materiaalistamme löytyvällä Arvokas timantti -kertomuksella, voidaan ottaa jokin moraaliin liittyvä kysymys käsiteltäväksi, ja hyödyntää menetelmää laajemminkin etiikan opiskelussa.
Jos, kuten minäkin aluksi, epäröit uuden menetelmän äärellä, ehdotan seuraavaksi yhdenlaista välimuotoa, jolla voit ottaa askeleen lähemmäs kertomuksen ja symbolityöskentelyn täysimittaista yhdistämistä.
- Kerro oppilaille valitsemasi kertomus.
- Heijasta sen jälkeen älytaululle tai valkokankaalle tunnekortit. Kerro, että eriväriset värikynät viittavat korttien mukaisesti eri tunteisiin.
- Pyydä jokaista ottamaan esiin värikyniä sen mukaan, mitä tunteita hänellä heräsi kertomuksen aikana.
- Järjestäkää kaikkien värikynät esimerkiksi “auringon” muotoon. Halutessasi voit asettaa auringon keskelle jonkin esineen, joka symboloi itse kertomusta.
- Vaihtoehtoisesti voit tulostaa kaikille omat tunnekortit, jos se on mahdollista, jolloin voitte koota niiden avulla koko luokan “tunnekartan” kertomuksen päätteeksi.
- Kysy, haluaisiko joku kertoa tunteistaan tarkemmin.
- Samaan tapaan voit kartoittaa ryhmän fiiliksiä monissa eri yhteyksissä, vaikkapa oppitunnin aluksi ja lopuksi. Tunteita voivat symboloida myös oppilaiden itse valitsemat esineet luokassa.
Innostunein terveisin,
Anna Saurama
kouluttaja, Uskonnonopetus.fi
P.S. Tässä vielä linkit tarinantäyteiseen lukuvuoteemme liittyen:
Lyhyt esittely Kerro minulle tarina -teemastamme
Kerro minulle tarina -materiaalipaketti
Ilmoittaudu mukaan teeman mukaiselle koulutuskiertueelle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti