Tavoitteet
- Tiedollinen - Etiikan termejä ja eri arvomaailmojen käsittelyä
- Taidollinen - vuorovaikutustaidot, kriittisen ajattelun taidot, luovuus, tuottamistaidot, TVT -taidot,
- Toiminnallinen - Sarja toisiaan seuraavia mielekkäitä tehtäviä yhdessä ja yksilöinä sisältöä kunnioittaen

Intro päivän aiheeseen
Innostuin taustavertaisryhmäni ns. Ussatestailijoiden kanssa sosiaalisessa mediassa käymän keskustelumme seurakusena käyttämään ihmisoikeudet.net -sivuston ihmisoikeuskortteja ensimmäiseen työskentelyyn. Korttien käyttövinkeistä valitsin Oikeuksien pyramidin, jossa opiskelijoiden tulee laittaa ihmisoikeuksia pyramidiin niin, että heidän mielestään tärkein tulee ylimmäksi, 2 seuraavaksi tärkeintä alle jne. Tunnin alussa jaoin siis kirjekuoret jossa oli nämä kortit ja näytin tunteja varten tekemältäni preziltä opiskelijoille ohjeet.Tämän ryhmän haasteena on se, että keskittyminen herpaantuu melkein välittömästi, mikäli yritän itse opettaa heille jotain (4 minute rule). Siispä ajattelin, että on helpompi päästä puhumaan aiheesta, jos sisällöt nousevat työskentelyn kautta keskusteluun. Lisäksi tämä ryhmä tarvitsee tukea vuorovaikutustaitojen vahvistamisessa, joten halusin tukea opetuksellani tätä. Mietin, olisiko tämäkin vaihe pitänyt jotenkin sähköistää, mutta ajattelin konkreettisten paperien näpertämisen lattialla rauhoittavan ryhmän jäseniä ja auttavan heitä keskittymään työhön - näin näytti tapahtuvan.
Tuotosten tarkastelu yhdessä ja yksilöinä
![]() |
Padlet opetuksessa |
Siirryimme seuraavaksi ryhmän tasolta tarkastelemaan oikeuksia yksilöinä. Jokaisen tuli seuraavaksi valita näistä pyramidin huipuista (A-E) se, mitä itse piti tärkeimpänä. Käytimme taas opiskelijoiden omia älypuhelimia ja ilmaista Socrative -pilvipalvelua. Vaihtoehdot näkyivät Prezillä, eli muokkasin Preziä nopeasti heidän työnsä perusteella opiskelijoiden edessä kun he kirjautuivat nettiselaimella socrativen "luokkaani". Äänestyksen jälkeen keskustelimme taas niistä perusteluista, millä kukin voi argumentoida näkemystään ja miten länsimainen elämäntapa vaikuttaa tuloksiimme. Keskusteluun nousi myös opiskelijoiden tuomana erilaiset arvot ja näkemykset ja pääsimme puhumaan kunnioittamisesta ja toisen pyhästä.
Säännöt & moraali
Jatkoimme välitunnin jälkeen jakamalla luokan kahtia. Toinen puoli mietti tapauksia, joissa ihmiset toimivat tiettyjä normeja, kuten esim kultaista sääntöä vastaan ja toinen puoli sitä, millaisia sääntöjä on olemassa, jotka vaikuttavat heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Ryhmät kirjasivat ajatuksiaan Todaysmeetilla ja nostin hieman intensiteettiä tuomalla pelillisyyttä helposti mukaan sanomalla ryhmien pelaavan määrällä toisiaan vastaan: kumpi saa enemmän sisältöjä seinälle. Pelillisyydellä on oma hintansa. Siksi en yleensä aloita tehtäviä pelillisyydellä, vaan tuon lisäväännön vasta kohdassa, jossa huomaan keskittymisen hieman herpaantuvan. Pelillisyys nostaa taas motivaatiota hetkellisesti, mutta laatu voi kuitenkin kärsiä. Opettaja punnitsee kulloinkin päämäärät.
Yhdeksi seuraavaksi teemaksi nostin toisen työn kunnioituksen ja oman vastuun ottamisen merkitykseen. Keräsin kaikkien älypuhelimet pois, sillä niistä alkoi selvästi olla opiskelijoille vaivaa. Kaikki eivät vielä selkeästikään hallitse puhelimen vastuullista käyttöä ja sitä on opeteltava. He tarvitsevat sitä taitoa työelämässä. Ämpyilyn ja kärsivällisen odottamisen, katseiden, erinäisten ilmaisujen saattelemana kiersin päättäväisesti koko luokan läpi. Se kannatti. Sillä seuraavasta keskustelusta tuli todella hyvä.
Arvot, itseisarvot ja välinearvot
![]() |
Answergarden -pilvipalvelu |
Tärkeiden arvojen sekaan oli noussut myös (yllättäen? Not!) naisen sukupuolielimen nätti nimitys. Niinpä otin myös sen käsittelyyn etiikan näkökkulmasta. Kysyin rohkeasti, milloin pimppi (joskin itse käytin sanaa emätin) kuuluisi itseisarvoihin ja milloin välinearvoihin. Opiskelijoista osa tirskui ja osa jähmettyi tyyliin: "aikooko toi ope todella puhua tästä?" Toiset innostuivat keskustelusta ja lähtivät pohtimaan tilannetta aidosti.
Käytin muutaman lauseen huomauttaakseni, etten ensimmäistä kertaa näe tällaisia sanoja taululla, mutta että ymmärrän tämän olevan nuorille tärkeä asia. Eräs nuori opiskelijatar puki ihanasti puheenvuoronsa sanoiksi keskustellessamme etiikan näkökulmasta emättimestä: "Ope, musta on aika suloista, että jollekin tuo on niinkuin arvokasta. Ihan kun joku sanois, että hei toi ois mun unelmien täyttymys". Pääsimme puhumaan luontevasti naiskuvastakin. Tunnin lopuksi ehdimme vielä vilkaista kunkin ryhmän esityksen tilaa, sillä esitykset Mava -ryhmälle lähestyvät koko ajan ja edistyvät myös.
Jälkitunnelmissa
Tämä ryhmä opettaa minua jatkuvasti. Niin pedagogina, kuin yksilönä, opettajana ja didaktikkona. Suunnattomasti. Jos en välittäisi heistä ja tästä kehitystyöstä, luultavasti luennoisin kaikki tunnit putkeen ja se olisikin helppo valinta. Mutta haastan itseni. Ja haluan nähdä, mitä opiskelijoiden ajatuksissa liikkuu ja miten he jäsentävät tätä todellisuutta. Tukea sen matkan verran, mitä minä olen heidän kanssaan kulkemassa. Tänään menemme vierailulle ortodoksiseen kirkkoon ja työstämme kävelyn ajan aristoteliseen tyyliin erinäisiä kysymyksiä. Jos tuo sade vain lakkaisi... Kiva nähdä näitä nuoria taas!
Opasvideoita aiemmissa blogiteksteissämme tässä mainitsemiini ohjelmistoihin:
Socrativeen
Todaysmeettiin
answergardeniin