UPEITA opettajia uskonnonopetuksen äärellä

Jotain kummaa siinä on, kun opettajat tulevat yhteen. Se ei ole vain ammattitaidon suurta sutinaa, vaan myös aidosti oman työn ja sen sisältöjen pohtimista, arvioimista, ideoiden etsimistä, toisen kuuntelemista ja kokemuksen sanoittamista.

UPEAT -kiertue 2014 Kuopiossa

Olen saanut viimeisen viikon aikana kohdata opettajia aina Helsingin kärjestä, Espoon ja Järvenpään kautta Savon sydämeen Mikkeliin ja Kuopioon. Huomenna on edessäni vielä Joensuu ja 36 alan ammattilaista. Enkä koskaan pety. Vaikka opettajana astunkin näihin tilanteisiin aikuiskouluttajana, saan kuitenkin laittaa silmilleni opettajan silmälasit ja harteilleni kasvattajan kaavun. Ehkä myös rinnallakulkijan suuret korvat kaivan esiin hiussuortuvieni alta ja silmilläni ammennan ammattilaisten eleistä ja kehonkielestä samoin kuin opettajana oppilaideni kanssa.

Mikä sinun työssäsi on virkistävää vettä?

Olen kiitollinen työstäni. Saan opettamisen lisäksi kouluttaa opettajia ja kehittää uskonnonopetusta Suomessa. Se ei ehkä ole tänä päivänä helpoin paikka, mutta en häpeä sanoa, että näen uskonnonopetuksella olevan merkitystä tänä päivänä. Näen katsomusaineiden opetuksella olevan merkitystä siksi, että koulu ei koskaan ole katsomusvapaata kenttää. Siellä kohtaavat niin kovat, kuin pehmeät arvot, eri uskonnolliset vakaumukset jo yhdenkin uskonnon sisällä ja erilaiset ihmiskuvat.

Minä ajattelen, että on tärkeää, että jokainen saa eväät oman maailmankatsomuksen sanoittamiseen, pohtimiseen ja dialogiin niin katsomuksen sisällä kuin niiden välillä. Minusta on olennaista, että lapseni osaavat tulevaisuuden työelämässä kunnioittaa työtoveriaan olivatpa he kansainvälisen yrityksen johtajia tai koodaajia sekä asiakkaitaan, olivatpa he kätilöitä tai kauppiaita.Olivatpa nuo työtoverit tai asiakkaat minkä tahansa katsomuksen edustajia. Minä toivon, että lapselleni aukeavat tulevaisuudessakin niin taide, musiikin sanoitukset ja sarjakuvat, vaikka niiden sisällön oivaltaminen vaatisi Raamatun - tai jonkin muun uskonnollisen kertomusmaailman tuntemusta.

Minä en pidä siitä, että minut leimataan hihhuliksi kun puhun uskonnonopetuksen puolesta. En varsinkaan silloin, kun tajuan tuon leimaajan puhuvan sellaisesta uskonnonopetuksesta, jota ei tänä päivänä ole olemassakaan tai hänen tietonsa osoittautuvat olemattomiksi. Hän ei ollut esim. tietoinen siitä, että 96% suomalaisista vanhemmista valitsee lapsellensa mieluummin uskonnon katsomusaineeksi kuin elämänkatsomustiedon. Hän ei myöskään tiennyt sitä, että uskonto ei ole enää 10 vuoteen ollut tunnustuksellista tai että uskonnonopetus ei ole uskonnonharjoittamista vaan yleissivistävää koulutusta, jonka sisällöt määrittelee valtakunnallinen Opetussuunnitelma, jonka tekemistä johtaa Opetushallitus. Hieman noloa hänelle, mutta minkäs teet.

Mutta eihän se minulle kuitenkaan kuulu. Vaikka en tunnista sieltä kaikkea sitä laadukasta opetusta, mitä kentällä Suomessa tänä päivänä tehdään tai uskonnonopetusta, jonka puolesta minä teen töitä, voin sanoa itselleni ja muille UPEIlle: meidän työmme on tärkeää ja hyvää. Se on laadukasta ja arvokasta.

Minusta on ilo olla UskonnonPedagoginen Asiantuntija (UPEA) teidän kaikkien kanssa! Kiitos ajastanne UPEAT -kiertueella ja kiinnostuksestanne, siitä että avasitte suunne ja jaoitte omastanne. Voimia työhön ja iloa arkeen!

Lämpimin ajatuksin UPEAT -kiertueen keskeltä Kuopiosta


Kouluttaja Salla Vainio



Mikä ihmeen UPEAT?

Arjen rauhanturvaajat

Ukrainan armeija on käyttänyt rypälepommeja Itä-Ukrainan sodassa ja vahvistunut Isis hyökkäsi rajusti Kobanessa. Poliisi ampui sotilaiden päälle ajaneen miehen Kanadassa.

Entäpä jos lukisitkin tänään seuraavat uutisotsikot: Koulutyttö kantoi mummonsa kauppakassin. Mies paistoi pizzaa sijaislasten kanssa. Nuori nainen antoi anteeksi työkaverilleen ja tutustui maahanmuuttajaperheeseen. Nuori mies antoi bussirahaa tuntemattomalle, auttoi humaltuneen miehen kotiin ja tuki koulunrakennusprojektia Afrikassa.

Molemmat ovat tärkeitä. Kuitenkin, surullisten ja väkivaltaisten uutisten tulva saa mielemme joko surulliseksi tai turtumaan. Maailman toisella puolella tapahtuva pahuus tuntuu ikävältä ja epämääräiseltä. Siitä on vaikea saada otetta, ei oikein tiedä miten siihen voisi vaikuttaa.

Ekumeenisen vastuuviikon hieno Arjen rauhanturvaajat –video kannustaa meitä turvaamaan rauhaa pienillä arkipäivän teoilla. Arkipäivän tekoihin voimme itse vaikuttaa. Pienistä teoista voi kasvaa suuri virta ja ystävällinen teko voi laittaa hyvän kiertämään ja turvata rauhaa yllättävällä tavalla.

Ajattepa vaikka tätä: Tuntematon nainen antoi minulle vessarahaa rautatieasemalla kun olin kolmen pissahätäisen lapseni kanssa matkalla ilman kolikkorahaa. Tästä iloisena ja kiitollisena jäin auttamaan vanhuksen omalle laiturilleen vaikka minulla oli kiire junaan. Tästä ilahtuneena vanhus jutteli elämäntarinaansa vierustoverilleen junassa. Tästä liikuttuneena vierustoveri tuli ajatelleeksi, että hänen elämänsä on kuitenkin aika hyvää, osti vaimolleen kukkia ja pelasi lastensa kanssa lautapelejä illalla. Lapset olivat iloisia ja käyttäytyivät seuraavana päivänä hyvin koulussa. Opettaja oli iloinen ja lahjoitti rahaa kouluhankkeeseen Afrikassa. Kouluhankkeen myötä kylän lasten ajautuminen väkivaltaisiin puolisotilaallisiin joukkoihin väheni.

Totta puhuakseni en tiedä mitä tarinassa seurasi oman osuuteni päätyttyä. Mutta sen tiedän, että positiiviset tunteet tarttuvat ja että hyvällä mielellä ihminen on ystävällisempi muille ja tulkitsee maailmaa positiivisemmin. Koskaan ei voi tietää mitä hyvää omista ilon ja avun pisaroista seuraa.

Haastan kaikki tämän blogin lukijat tutustumaan Ekumeenisen vastuuviikon hienoihin materiaaleihin ja turvaamaan rauhaa ympärillään ainakin tämän viikon ajan!

Lue lisää vastuuviikosta täältä: Ekumeeninen vastuuviikko 2014

T: Essi, arjen rauhanturvaaja