Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. marraskuuta 2018

Joulukalenteri kouluun - Merkityksiä metsästämässä osa I: Valo

Joulunalusaika antaa mahtavan mahdollisuuden edistää monilukutaitoa ympäristöä tutkaillen. Tämän vuoden joulukalenterissamme metsästetään merkityksiä joulun alla ympärillemme ilmestyvistä asioista edistäen monilukutaitoa, kulttuurista lukutaitoa, arjen taitoja ja TVT-taitoja. Julkaisemme joulun alla kaksi blogitekstiä, joista tämä on ensimmäinen. Tästä blogipostauksesta saat ideoita joulukuun alun työskentelypolkuun, jossa syvennytään kokonaisvaltaisesti valoon ja sen merkitykseen suomalaisessa yhteiskunnassa ja kristillisessä perinteessä.


Vaihe I: Valo saapuu -harjoitus 

Hieman muunneltuna kirjoittajien luvalla kirjasta Polkuja rauhoittumiseen s.33
Tarvikkeet: Taskulamppu tai kynttilä ja sytytin

Himmennetään tai pienennetään luokan valaistusta ja istutaan tai seistään piirissä. Hengitetään muutama kerta sisään ja ulos, sisään ja ulos rauhassa. Etsitään hyvä asento ja suljetaan silmät. Ohjaaja kertoo, että jotain saapuu kohta jokaisen luokse.

Kun huomaat sen saapuneen, voit avata silmäsi.
 Siihen asti malta odottaakaikessa rauhassa, sinun vuorosi tulee kyllä.

Koko ryhmä on hetken silmät kiinni, jokainen tunnustelee omaa oloaan. Hengitetään edelleen ihan rauhassa. Ohjaaja ottaa käteen pöytäkynttilän, johon on sytytetty tuli jo etukäteen (ettei ääni kuulu) tai taskulampun. Hän alkaa kiertää valon kanssa hyvin hitaasti piirin sisäpuolella vieden valon lähteen jokaisen luo vuorollaan.

Valo viedään turvallisen etäisyyden päähän yhden osallistujan kasvoista kerrallaan, esimerkiksi hiuksia ja huiveja varoen kynttilän kanssa tai otsalle taskulampulla ylhääktä osoittaen, ei silmille. Kuitenkin mahdollisimman lähelle kasvoja. Ohjaaja voi aina osallistujien välillä peitellä valoa toisella kädellä. Valon annetaan olla paikoillaan kasvojen lähellä niin kauan, että valon saanut osallistuja aistii sen ja avaa silmänsä. Sitten ohjaaja siirtyy seuraavan luokse. Ne joiden luona valo on jo käynyt, odottavat rauhassa paikallaan, kunnes jokainen on saanut valon ja avannut silmänsä.

Anna osallistujien jutella hetki siitä pareittain, miltä harjoitus tuntui ja kuunnelkaa muutama kommentti vielä yhdessäkin.

Vaihe II: Missä valoja on ja miksi?

Pareittain tai pienissä ryhmissä:  

Millaisia erilaisia valoja 
olette viime päivinä nähneet ja missä? 
Miksi ne ovat siellä, missä ne ovat tai
Mikä niiden merkitys mahtaa olla?

Jutelkaa vielä yhdessä ja kootkaa joitain vaikka taululle näkyviin asiana ja viereen selityksiä. (Esim. tähti -valo ikkunassa - Itämaantietäjiä johdatti kertomuksessa tähti Jeesus-lapsen luo)
Jouluvalot tai kynttilät tuovat valoa niin kaduilla, kodeissa kuin muuallakin ja se voi merkitä eri ihmisille eri asioita. Joillekin valot tuovat iloa pimeyteen ja joillekin valolla on myös jokin syvempi merkitys. Eri uskonnoissa juhlitaan valon tulemista pimeyteen, kuten esimerkiksi juutalaisuudessa hanukkaa, kristinuskossa joulua ja hindulaisuudessa diwalia. Näiden kaikkien juhlinnan aikana sytytetään kynttilöitä, jotka saavat omat merkityksensä. Kaikki eivät Suomessa vietä joulua, mutta nauttivat silti valosta pimeässä.

Vaihe III: Valon merkityksiä kristillisessä perinteessä

Tarvikkeet:
Esinekortit tulostettuna 1. luterilaisen kirkon kynttilä 2. ortodoksisen kirkon tuohusteline, 3. lampukka ja 4. vainajien muistelupöytä

Asenna maksuton zappar -sovellus älylaitteille, jonka avulla kortteihin upotettu lisätty todellisuus ja sisällöt aukeavat. Jos et halua tai sinulla ei ole mahdollisuutta käyttää zappar -sovellusta, tulosta esinekortit kaksipuoleisena, jolloin merkitykset löytyvät tekstinä korttien takapuolelta.

Joulun odotuksen aikaa kutsutaan kristillisessä perinteessä adventiksi. Silloin esimerkiksi luterilaisessa kirkossa sytytetään joka viikko yksi kynttilä merkkinä odotuksesta ja pian koittavasta ilon ja valon juhlasta. Kun neljäs kynttilä syttyy, vietetään pian joulua. Kristillisessä perinteessä valolla on erilaisia merkityksiä, jotka avautuvat, kun tutustuu eri perinteisiin. Valoa juhlitaan myös Lucian päivänä 13. joulukuuta.
  • Tulosta valmiiksi esinekortteja haluamasi määrä ja kiinnitä niitä useampia kappaleita kutakin ympäri luokkaa tai käytäviä sinitarralla. Pareittain tavoitteena on käydä läpi kaikki 4 erilaista kynttilöihin liittyvää kuvaa.
  • Parit kiertävät korttien luona ja miettivät ensin kunkin kortin luona, mitä he tietävät jo tuon esineen merkityksestä kristillisessä perinteessä ja kumpaan perinteeseen, ortodoksiseen vai luterilaiseen he tuon esineen liittävät.
  • Sen jälkeen parit lukevat kortin takaa merkityksen tai katsovat ja kuuntelevat älylaitteen zappar -sovelluksella lisää tietoa esineestä. Kerätkää jokaisesta esineestä tietoa siitä, mikä eri merkitys sytytetyllä valolla näissä on haluamallanne tavalla.
  • Korosta rauhallisuutta. Tarkoitus ei ole kilpailla parien kesken, vaan aidosti ymmärtää, mitä erilaisilla valoon liittyvillä esineillä eri perinteissä tarkoitetaan.

A4 moniste Valo kristillisessä perinteessä


Vaihtoehtoja:
Mikäli mahdollista, voit järjestää vierailun ortodoksiseen tai luterilaiseen kirkkoon joulun alla tutkimaan valoa näissä kulttuuriympäristöissä.
Voitte myös tutustua ortodoksisen ja luterilaisen kirkon interaktiivisten kuvien kautta siihen, mistä tällaisia esineitä voi noissa tiloissa löytää ja mitkä niiden merkitykset ovat.


Vaiheen III lopuksi: 
Mihin perinteeseen liitätte minkäkin esineen?
Mitä eri merkityksiä löysitte? 

Itsearviointi:
Mitä uutta opin itse?
Mikä minusta oli kiinnostavinta?

Vaihe IV: Minun valoni

Tässä vaiheessa oma pohdinta siitä, mikä itselle on ollut tämän aiheen käsittelemisessä merkittävää syvenee. Jollekin se voi olla oivallus siitä, mitä jollekulle toiselle valo merkitsee ja toiselle se, että rakastaa kynttilöitä, joita kotona poltetaan pimeän tullen. Olennaista on, että oppilaat saavat vielä käsitellä asiaa ja purkaa sitä jotenkin. Jos ohjaat tekemään tämän pareittain, vahvistat oppilaiden välistä dialogia ja jos taas ohjaat heitä tekemään tämän rauhassa yksin, vahvistat heidän omaa sisäistä puhettaan ja pohdintaansa.

Kuva kotoa kynttilöistä, jotka muistuttavat tulevasta joulusta.
Voit ohjata oppilaita piirtämään, muovailemaan tai askartelemaan aiheen äärellä, jotain aivan uniikkia tai yhteistä. He voivat tuottaa tekstiä, etsiä tai ottaa kuvia sellaisesta valosta, joka heitä puhuttelee ja työstämään aihetta eteenpäin siitä.

Tämän osan voi toteuttaa uskonnon tunnin ulkopuolellakin vaikka kuvataiteen tunnilla aiheesta jatkaen ja laittaen kivaa joulumusiikkia taustalle ja erilaisia valoja luokkaan tunnelmaa tuomaan. Jokainen oppilas voi tuoda vaikka seuraavalle päivälle jonkin oman valonlähteen mukanaan tunnelmaa tuomaan.

Työt voi pitää henkilökohtaisina tai jakaa, jos ryhmä on turvallinen. Usein lapset todella mielellään haluavat näyttää ja tulla kuulluksi siitä, mitä he ovat tuottaneet. Miksei isommatkin?


Kotitehtävä:

Etsi kolme erilaista valoa koulun ulkopuolisesta ympäristöstä, jotka liittyvät mielestäsi jotenkin ajatukseen joulun valosta. Perustele valintasi vihkoon kirjoittamalla tai muulla tavalla ja ota jokaisesta myös kännykällä kuva.

Vertailkaa löydöksiänne seuraavan tunnin alussa.



Vinkkilinkit:

Pinterestistä löydät paljon valoon liittyviä askarteluideoita
Ympäristönlukutaitoa edistävä Tutki tilaa  -materiaali maksutta verkossa 
Maksuton Tutki tilaa -koulutuskiertue jatkuu keväällä 2019 

Hyvää joulun odotusta ja valojen äärellä viipymistä toivottaen,
kouluttaja Salla Vainio
uskonnonopetus.fi













tiistai 29. marraskuuta 2016

Joulupuu on rakennettu

kuva:wikimedia
Joulusarjassamme tänä vuonna kuunnellaan jouluisia tarinoita, kurkistetaan joulun symboliikan juurille ja tehdään jouluisia hyvän mielen askarteluja. Joulusarjan teemat: 15.11. hyvän mielen adventtikalenteri, 22.11. jouluevankeliumi eläinten näkökulmasta ja 29.11. joulukuusen koristeiden askartelua.
  


Joulupuu on rakennettu, on yksi kaikkein tutuimpia joululaulujamme. Laulun pohjalla on suomalainen kansansävelmä v. 1876, johon G. O. Schöneman kirjoitti sanat. 

Kuusen koristeiden symboliikkaa

Kuva: Mari Huotari / uskonnonopetus.fi
Aluksi joulukuusi koristi koteja sellaisenaan, mutta pian se alkoi saada oksilleen erilaisia koristeita. Varhaisimpia joulukuusen koristeita olivat omenat, piparkakut, paperikaramellit, ja latvaan laitettu tähti. Itse valmistetut olkikoristeet olivat myös yleisiä. Useimmilla perinteisillä kuusen koristeilla on taustallaan kristillinen symboliikka. Omenat ja myöhemmin pallot kuvaavat hyvän- ja pahantiedon puun hedelmiä, olkikoristeet Jeesuksen seimen olkia ja tähti latvassa Betlehemin tähteä. Kuusen hopeiset nauhat loistavat tähden valoa ja perinteinen lippunauha muistuttaa, että Jeesus on syntynyt kaikkien kansojen vapahtajaksi. Joulukuusi itsessään symbolisoi ikivihreine oksineen paratiisin puuta.
  
Legenda joulupuusta

Eräänä päivänä Isä Jumala kutsui luokseen neljä enkeliä. Enkelit olivat nimeltään Toivo, Ilo, Usko ja Rakkaus. ”Minulla on teille tärkeä tehtävä”, Isä Jumala sanoi enkeleille. ”Menkää maan päälle ja etsikää puu, joka sopii ihmisille joulupuuksi.”

Enkelit lähtivät matkaan. ”Millainen on hyvä joulupuu?” he pohtivat. ”Sen tulee pystyä tarjoamaan suojaa talven pakkasissa ja syksyn viimoissa linnuille ja metsän muille eläimille”, Rakkaus sanoi. ”Sen pitää jaksaa kantaa oksillaan kaikenlaista kaunista ja tuoda iloa jokaiseen kotiin, oli koti sitten köyhä maja tai loistava linna”, Ilo toivoi. ”Sen tulee säilyä vihreänä läpi vuoden. Sillä vihreä on toivon väri ja muistuttaa, että lopulta pimeys väistyy ja elämä voittaa”, Toivo sanoi. ”Mikä tärkeintä”, Usko sanoi, ”siinä täytyy olla jokin merkki, joka muistuttaa joulun lapsesta.”

Viimein enkelit lennähtivät maan päälle. Talvisessa metsässä oli hämärää. Pihlaja oli pudottanut kukkansa ja tilhet olivat syöneet sen marjat. Koivun runkoa tuskin erotti talven valkoisesta hangesta, sillä siinä ei ollut ainuttakaan vihreää tai keltaista lehteä. Haapa värisi kylmissään ja lehdistä paljaana koivun kyljessä.

Lopulta enkelit löysivät männyn, joka kantoi ylväänä vihreää viittaansa talvisessa metsässä. ”Tässä puussa on toivon väri”, Ilo sanoi. ”Ja vahvat oksat kantamaan kaikkea kaunista”, Toivo huomasi ja ehdotti: ”Valitaan mänty joulupuuksi!" Rakkaus ja Usko puistelivat päitään. ”Ei käy!” he sanoivat. ”Siinä ei ole Jeesuksen merkkiä”, Usko sanoi. ”Sen oksat ovat liian harvat ja ylhäällä, jotta se voisi tarjota pikkulinnuille suojaa talven viimoilta”, Rakkaus huomautti.

Enkelit jatkoivat etsimistään. Jonkun matkan päässä kasvoi toinen vihreä puu, kuusi. Sen oksat ylsivät maahan saakka ja muodostivat kuin pienen suojaisan majan ikivihreiden oksien ja rungon väliin. Vahvat oksat kantoivat väsymättöminä paksua lumitaakkaa. Usko meni lähemmäs puuta. ”Tämä kelpaa”, hän sanoi ja nosti kuusen oksan toisten enkelin nähtäväksi. Valkoista hankea vasten enkelit näkivät, kuinka kuusen oksan kärjet muodostivat ristin.

”Tässä on meille joulupuu!” enkelit iloitsivat. Jokainen enkeli antoi vasta valitulle joulupuulle lahjan. Usko koristeli kuusen oksat kynttilöillä, jotka loistivat kuin tähdet Betlehemin taivaalla jouluyönä. Toivo ripusti puun latvaan suuren tähden muistuttamaan siitä tähdestä, joka johdatti tietäjät Jeesus-lapsen luokse. Rakkaus asetti kuusen juurelle lahjoja, jotta ihmiset muistaisivat toisiaan rakkaudella. Ilo siunasi joulupuun, jotta se toisi joulun iloa jokaiseen kotiin.

Koristekaramelli-askartelu

Tarvikkeet: sakset, teippiä/liimaa, silkkipaperia, enkeli- tai jouluaiheisia kiiltokuvia tai lehdistä leikattuja pieniä kuvia, sanomalehtipaperia, erivärisiä puuvillalankoja.
Valmistus: Taittele sanomalehden suikaleista litteä paketti, joka on kooltaan 2,5 x 5 cm. Teippaa tai liimaa paketti kasaan. Leikkaa silkkipaperista noin 15 cm leveä pitkä suikale. Kiedo silkkipaperisuikaletta useita kerroksia paketin ympärille, niin että sanomalehti ei kuulla lävitse. Sido paketin päät puuvillalangalla. Liimaa silkkipaperikarkin päälle kiiltokuva tai lehdestä leikkaamasi jouluinen kuva. Hapsuta saksilla karkin päät. Halutessasi voit laittaa sisään myös oikeita, kovia karamelleja. Kiedo paperittomat karamellit ensin leivinpaperiin ja sitten vasta silkkipaperiin. Silkkipaperikarkit sopivat kuusenkoristeiksi, pakettien koristeiksi tai pieniksi joululahjoiksi sellaisinaan.
  
Askarrellaan makaronienkeleitä

Tarvikkeet: erilaisia makaroneja, spray-maaleja esim. kulta, hopea, valkoinen), liimaa. Sommitelkaa makaroneista enkeleitä. Liimatkaa sopivat siiviksi, ruumiiksi ja pääksi. Liimatkaa osat kiinni toisiinsa, kiinnittäkää kuivuneisiin enkeleihin ripustuslangat ja spayatkaa valmiit enkelit haluamanne värisiksi. Sprayaamisen voi tehdä myös ennen osien liimaamista. Tällöin esim. siivet ja ruumis voivat olla erivärisiä. Enkelit sopivat koristeeksi joulukkuuseen, paketin päälle tai joulukorttiin.


Jouluiloa toivottaa

Satu Reinikainen, Agricolan varhaiskasvatuksen kouluttaja


Lisää tietoa ja tarinoita adventinaikana ja jouluun löydät kirjasta Ihme joulu, Lasten keskus 2013


Kuvahaun tulos haulle IHme joulu, Reinikainen



tiistai 22. marraskuuta 2016

Seimen äärellä


kuva: wikimedia


Joulusarjassamme tänä vuonna kuunnellaan jouluisia tarinoita, kurkistetaan joulun symboliikan juurille ja tehdään jouluisia hyvän mielen askarteluja. Joulusarjan teemat: 15.11. hyvän mielen adventtikalenteri, 22.11. jouluevankeliumi eläinten näkökulmasta ja 29.11. joulukuusen koristeiden askartelua.


Joulun aikaa liittyy paljon erilaisia tarinoita ja legendoja. Eräs vanhoista legendoista kertoo, kuinka härkä ja aasi päätyivät Jeesuksen seimen äärelle. Luukkaan evankeliumin tekstissä eli nk. jouluevankeliumissa kumpaakaan eläintä ei mainita. Härän ja aasin läsnäolo jouluseimen äärellä perustuukin kauemmas, Vanhan testamentin puolelle. 

Jesajan kirjan tekstissä sanotaan: ”Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen.” (Jes. 1:3) Kirkkoisä Origenes asetti tämän tekstin jouluevankeliumin yhteyteen ja näin aasi ja härkä saivat paikan seimen äärellä. Kaikkein varhaisimmissa kirkkotaiteen kuvissa ovatkin Jeesus-lapsen lisäksi vain nämä eläimet. Myöhemmin kuviin ilmaantui Maria ja sitten Joosef, paimenet ja tietäjät. Jesajan kirjassa aasi symbolisoi ei-juutalaisia ja härkä puolestaan juutalaista kansaa.

Legenda tallin eläimistä


Isä Jumala alkoi suunnitella Jeesuksen syntymää. Sitä varten oli paljon tekemistä, ja hän tarvitsi apua. Niinpä hän kutsui enkeli Gabrielin luokseen.


Roomalainen sarkofagi 400-luvulta  Kuva: Giovannni DallÓrto, wikimedia

”Koko luomakunnan täytyy olla todistamassa Jeesuksen syntymää. Emme voi kutsua kaikkia eläimiä paikalle, vaan muutama saa edustaa heitä. Mene maan päälle ja etsi sopivat eläimet”, Jumala sanoi Gabrielille. 

Gabriel lensi maahan ja alkoi etsiä seimen äärelle sopivia eläimiä. Ensimmäisenä paikalle asteli mahtipontinen leijona. ”Minä olen eläinten kuningas”, leijona karjui. ”Minun pitää ehdottomasti saada olla paikalla Jumalan Pojan syntyessä.” Arkkienkeli Gabriel pudisteli päätään. ”Ei”, hän sanoi leijonalle. ”Jumalan Poika ei tule maan päälle etsimään valtaa ja kunniaa.” Ja niin Gabriel käännytti leijonan tiehensä.

Seuraavana paikalle tepasteli riikinkukko sateenkaaren väreissä loistava pyrstö levällään. ”Minun tulee olla paikalla lapsen syntyessä”, riikinkukko pöyhkeili. ”Vain minä voin kauneudellani tehdä tallista taivaan ja maan kuninkaalle sopivan syntymäpaikan”, se rehvasteli. ”Jumalan Poika ei viihdy pöyhkeyden ja omahyväisyyden keskellä”, Gabriel sanoi riikinkukolle ja jatkoi etsimistään.
Samassa paikalle ilmestyi kettu. ”Minua ei voi sivuuttaa, kun valitaan eläimiä lapsen seimen äärelle”, kettu sanoi. ”Minä pystyn livahtamaan kenenkään huomaamatta lähimpään kylään ja varastamaan maukkaita kananpoikia Pyhän perheen syötäväksi”, se sanoi huuliaan lipoen. ”Jumalan Poika ei tule maan päälle varastamaan toisten omaa”, Gabriel sanoi ja käänsi ketulle selkänsä.

Puusta kuului kahahdus, kun pöllö lehahti paikalle. ”Minä olen eläimistä kaikkein viisain”, pöllö huhuili. ”Minun tulee olla läsnä, jotta minä voin jälkeenpäin selittää muille, mitä Jumalan Pojan syntymä oikeasti merkitsee”, pöllö perusteli. Gabriel pudisti jälleen päätään. ”Ei!” hän sanoi. ”Jumalan Poika ei kaipaa viisaiden selityksiä.”

Eläin toisensa jälkeen tuli Gabrielin luokse. Jokainen kerskui omilla taidoillaan ja erinomaisuudellaan, mutta Gabriel käännytti yhden toisensa jälkeen pois.
Lopulta yksikään eläin ei ollut enää tulossa tyrkyttämään itseään seimen äärelle. Gabriel katseli pettyneenä ympärilleen. Hän ei ollut löytänyt yhtään seimelle sopivaa eläintä. Silloin Gabriel näki härän ja aasin seisomassa läheisellä niityllä syömässä ruohoa. Gabriel meni niiden luokse ja kysyi: ”Mitä teillä on tarjota Jeesus-lapselle?” ”Ei mitään”, härkä ja aasi vastasivat. ”Eikö yhtään mitään?” Gabriel ihmetteli. Mutta aasi vain huiski häntäänsä ja härkä puhalteli ilmaa suurista sieraimistaan. 

Gabriel katseli näitä vaatimattomia eläimiä: aasin uskollisia silmiä ja härän jykeviä hartioita. ”Minä valitsen teidät Jumalan Pojan seimen äärelle”, Gabriel sanoi yllättäen. ”Te olette juuri sopivat eläimet. Aasi saa huiskia hännällään kärpäsiä vastasyntyneen ympäriltä ja härkä voi lämmittää lasta hengityksellään”, enkeli perusteli.

Niin valittiin härkä ja aasi todistamaan kuninkaan syntymää maan päälle. Arkkienkeli Gabriel kelpuutti kaikkein tavallisimmat. Ne, jotka eivät kehuskelleet omalla erinomaisuudellaan. 

Kuva: Mari Huotari / uskonnonopetus.fi

Työskentely: tavallisten asioiden ylistys

Tarvikkeet: eri värisiä paperilappuja ja kyniä.

Kirjoittakaa lappuihin asioita, joista arjen keskellä ei muista kiittää ja joita ei aina muista arvostaa, mutta jotka kuitenkin ovat tärkeitä ja tuovat hyvää mieltä. Kiinnittäkää laput yhteiselle alustalle. Voitte myös piirtää alustalle härän, aasin ja Jeesus -lapsen.

Työskentely: joulunäytelmä

Käsikirjoittakaa joko Legenda joulupuusta tai tallin eläimistä joulunäytelmäksi oman luokan iloksi tai vanhemmille esitettäväksi. 

Jouluiloa toivottaa

Satu Reinikainen
Agricolan varhaiskasvatuksen kouluttaja

Lisää tietoa ja tarinoita adventinaikana ja jouluun löydät kirjasta Ihme joulu, Lasten keskus 2013

Kuvahaun tulos haulle IHme joulu, Reinikainen

tiistai 15. marraskuuta 2016

Kohti joulun salaisuutta

Kuva: wikimedia
Joulusarjassamme kuunnellaan tänä vuonna jouluisia tarinoita, kurkistetaan joulun symboliikan juurille ja tehdään jouluisia hyvän mielen askarteluja. Joulusarjan teemat: 15.11. hyvän mielen adventtikalenteri, 22.11. jouluevankeliumi eläinten näkökulmasta ja 29.11. joulukuusen koristeet.




Jouluaatto osuu tänä vuonna lauantaihin. Se tarkoittaa, että adventinaika on pisin mahdollinen ja adventtikalenterista saa avata peräti neljä luukkua ennen, kuin joulukalenterista ensimmäistäkään.


Salaisuuksien kuusipuu

Lapsuudenkodissani joulukuusi haettiin kotimetsästä. Isä toi kuusen pihaan joulunalusviikolla ja tökkäsi hankeen odottamaan jouluaattoa. Muistoissani lunta oli aina jo ennen joulua kinoksiksi asti. Aattoaamuna kuusi kannettiin tupaan. Kotitaloni tuvassa ei ollut enää minun lapsuudessani seinustoja kiertäviä penkkejä, vaan huoneen nurkassa oli sohva ja sen vieressä oli kuusen paikka. Kuusen alle levitettiin sininen puuvillainen kangas, jossa punalakkiset tontut iloisesti tanssivat piirileikkiä.


Kuusen koristelun järjestys toistui aina samana. Ensin isä kiinnitti oksille sähkökynttilät, seuraavaksi äiti ripusti hopeiset joulukuusen nauhat. Sitten me lapset saimme laittaa mielemme mukaan oksille loput koristeet. Paitsi yhden, jonka paikka oli määrätty vuodesta toiseen samaksi. Se oli punainen kuusenpallo, jossa oli pieniä ympäriinsä kaarena palloa kiertäviä uria. Pallo asetettiin aina oksalle, joka oli kaikkein lähimpänä sitä sohvannurkkaa, minne isä heittäytyi päivällisen jälkeen ruokalevolle. Pallo piti ripustaa niin lähelle, että isä yletti pyöräyttämään sitä sohvalla maaten. Isän sormien jäljiltä pallo pyöri vinhaa vauhtia, ja kuvio sen pinnassa eli. Pallo säkenöi ja säihkyi taianomaisesti kynttilöiden valossa. Tuohon palloon sai koskea vain isä, mutta meitä se ei haitannut. Niin me halusimmekin. Halusimme, että juuri isä laittoi pallon pyörimään ja välkkymään joulun valoa tupaan.


Pohdittavaksi ja keskusteltavaksi: 

Vanhoissa maalaistaloissa ei ole useinkaan erillistä keittiötä, vaan tupa, jossa on paitsi ruokapöytä, usein myös leivinuuni. Eri puolilla Suomea talojen huoneiden nimitykset vaihtelevat.
Minkälaisia huoneiden nimityksiä tunnette? Mitkä ovat peräisiä mistäkin päin Suomea? Tarkoittavatko sanat teille samoja asioita vai eroavatko merkitykset toisistaan? Mikä on teidän kotinne tärkein paikka? Mihin ihmiset teidän kodisanne kokoontuvat? Laitetaanko teillä joulukuusi? Mihin huoneeseen kuusi laitetaan? Onko teidän joulun vietossanne jotain asioita, jotka täytyy aina tehdä samalla tavalla? 


Joulukuusen historiaa

Viggo Johansen 1891 Lähde: wikipedia
Joulukuusen juuret juontavat tapaan koristella koti ikivihrein oksin juhla-aikaan. Joulun koristeena kuusi on lähtöisin Saksasta 1500-luvun lopulta. Aluksi sisälle tuotiin pieniä kuusia, jotka ripustettiin latvastaan kattoon tai laitettiin pöydälle. 1800-luvun alkupuolella saksalaiset aateliset toivat tavan Englannin hoviin. Vuonna 1832 kirjoitti 13 vuotias prinsessa Viktoria päiväkirjaansa, että pöydällä oli jouluna kaksi kuusta, joiden juurelle lahjat laitettiin. Suomeen joulukuusi tuli Ruotsin kautta 1800-luvun alussa. Ensin kuusi oli vain rikkaiden kotien joulukoriste. Z.Topelius kuului perheineen ylempään yhteiskuntaluokkaan, jossa joulukuusi tunnettiin jo varhain. Hän kirjoitti v. 1837 lapsista, jotka leikkivät joulukuusen ympärillä. Joulukuusi levisi tavallisen kansan pariin vasta 1900-luvun alussa. Suomessa valaistiin ensimmäinen joulukuusi Tampereella v. 1894.



Työskentely: Hyvä mielen adventtikalenteri 

Tarvitaan materiaalia joulukuusen valmistamiseen, kuten huopaa, aaltopahvia, kartonkia, tms. Kestävämmän joulupuun saa sahaamalla vanerista tai ompelemalla ja vuorittamalla kauniista kankaasta. Lisäksi tarvitaan paperia, ohutkärkisiä tusseja, punaista puuvilla- tai villalankaa, isosilmäinen neula. 

Piirtäkää ensin kuusen malli paperille. Yksinkertaisimmillaan malli voi olla pelkkä kartio. Miettikää sitten 29 (tai 24, mikäli teette joulukalenterin 1-24 päivälle) tekstiä, jotka kirjoitatte kalenterin ”luukkuihin”. 

Tutkimusten mukaan kiitollisuus ja omien tärkeiden asioiden äärelle hiljentyminen parantaa hyvinvointia ja edistää myös oppimista. Tässä on muutama erilainen kalenterivaihtoehto. Voit myös yhdistellä ideoita tai keksiä omia! 

Runokalenteri: Ajatelmia, runon pätkiä, virsien säkeistöjä tai raamatunjakeita.

Kiitollisuuskalenteri: Asioita, joista voi olla kiitollinen

Arvokalenteri: Asioita, jotka ovat tärkeitä

Hyvän tekemisen kalenteri: Asioita, joita voin tehdä, jotta meillä olisi hyvä olla yhdessä.


Kuva: Mari Huotari / uskonnonopetus.fi
Tekstit/asiat kirjoitetaan pienille paperilapuille, jotka kääritään rullalle ja rullat sidotaan punaisella langalla. Mikäli jonkun rullan haluaa tietyn päivän kohdalle, rullan päälle kannattaa jo tässä kohdin kirjoittaa päivän numero. Kalenterin voi tehdä etukäteen valmiiksi ja avata laput päivä kerrallaan tai sen voi rakentaa käänteisesti, eli joka päivä lisätä yhden asian kalenteriin. 

Rullat kiinnitetään kuuseen neulalla ja langalla tai jos käytettävissä on metallirinkuloita, ommellaan ne ensin kiinni kuuseen ja solmitaan rullat rinkuloihin. Joulukalenterikuusen voi käyttää vaikka joka vuosi uudestaan.

Iloa joulun odotukseen toivottaa,

Satu Reinikainen
Agricolan varhaiskasvatuksen kouluttaja
  
Lisää tietoa ja tarinoita adventinaikana ja jouluun löydät kirjasta Ihme joulu, Lasten keskus 2013


Kuvahaun tulos haulle IHme joulu, Reinikainen

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Adventin aikaan



Adventtina aletaan valmistautua joulun aikaan. Oppilaiden kanssa voi tehdä yhdessä adventtikynttilöitä ja miettiä niihin liitettyjä merkityksiä.
Ohessa kerrotaan hieman adventin taustasta ja esitellään muutama työskentelytapa, joiden avulla voi yhdistää kädentaitoja, kulttuurintuntemusta ja vuorovaikutustaitoja.


Adventti



Sana adventti tulee latinasta (adventus Domini) ja tarkoittaa ”Herran saapumista tai tulemista”. Tutummassa merkityksessään adventilla tarkoitetaan neljää viikkoa, erityisesti neljää sunnuntaita ennen joulua. Adventin aika on valmistautumista jouluun ja suureen juhlaan. Läntisten kirkkojen, kuten Luterilaisen kirkon kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventista.


 Adventtikynttilät


Adventtikynttilöiden käyttö tuli Suomeen 1900-luvun alkupuolella Ruotsista. Jokaisena adventtisunnuntaina sytytetään yksi kynttilä enemmän. Näin valon määrä kasvaa, mitä lähemmäs joulua tullaan. Kristityt ajattelevat että jouluna maailman valo, Jeesus, tulee ihmisten keskelle. Adventtikynttilät asetetaan niin että ensimmäisenä adventtina sytytetään vasemmanpuolimmainen kynttilä, seuraavana sunnuntaina seuraava kynttilä oikealle päin.

Jokaiselle adventtikynttilälle on annettu oma merkitys. Tämä pohjaa pohjoisamerikkalaiseen kirkolliseen perinteeseen. Kynttilät ovat


Toivon kynttilä (hope)

Rauhan kynttilä (peace)

Rakkauden kynttilä (love)

Ilon kynttilä (joy)


1. Adventti – Toivon kynttilä

Ensimmäisenä adventtina lauletaan virsikirjan ensimmäistä laulua, Hoosiannaa.
Laulu kertoo ”Daavidin pojasta”, Jeesuksesta. Ensimmäisenä adventtina virittäydytään joulun odotukseen ja toivoon. Pimeyteen syttyy ensin pieni valo, toivon kipinä. Jotain hyvää on tulossa, me käymme kohti suurta juhlaa toiveikkain ajatuksin. Toivo vie eteenpäin, saa uskomaan parempaan. Nyt on vielä pimeää, mutta valo lisääntyy koko ajan. Ensimmäistä adventtisunnuntaita sävyttää riemu ja liturginen väri on valkoinen.

Oppilaiden kanssa voidaan askarrella ensimmäinen adventtikynttilä ja kerätä kynttilän alle heidän ajatuksiaan:

Mitä toivot teidän luokallenne?

Mitä toivot jouluna?

Mitä toivot itsellesi? 


Askartelu
Tarvikkeet: ½ wc-paperirulla/oppilas, väripaperia, liimaa, tusseja ja sakset.
Kesto: 15 minuuttia
Ohjeet:
1. Leikataan wc-paperirulla puoliksi.
2. Päällystään puolikas rulla valkoisella tai värillisellä paperilla. Leikkaa paperista noin sentin reunoiltaan suurempi kuin rulla. Reunat taitetaan rullan sisäpuolelle ja liimaa laitetaan taitteisiin.
3. Liimataan kynttilä alustalle.
4. Leikataan kynttilään liekki keltaisesta kreppi- tai monistuspaperista. Piirretään lanka.


Erilaisia tapoja toteuttaa työskentely:
Oppilaat voivat nimetä kynttilän ja kertoa mitä ajatuksia teema tuo heidän mieleensä, valita väripaperin joka kuvaa heidän ajatuksiaan tai piirtää symboleita tai konkreettisia asioista, joita adventin teema heissä herättää.

Halutessasi voit toteuttaa työskentelyn myös valmiilla värityskuvalla (ylempi kuva) ja kuvissa näkyvät kehykset löydät täältä.


 2. Adventti – Rauhan kynttilä

Joulu on rauhan ja rauhoittumisen aikaa. Maailma kaipaa rauhaa, näinä päivinä rauhan teema tuntuu hyvin ajankohtaiselta. Kun sytytämme toisena adventtina kynttilän, toivomme maailmaan rauhaa ja väkivallan ja pelon loppumista. Adventti-kynttilä vie myös ajatuksemme ihmisen sisäiseen rauhaan ja rauhoittumiseen. Kynttilän liekki rauhoittaa levottoman mielen ja valmistaa meitä kohti joulun suurta juhlaa. Rauha voi merkitä myös sovinnon tekemistä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa on riitaa ja erimielisyyksiä. Jouluaattona julistetaan joulurauha:

(…) julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehottamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään (…)

Luterilaisessa kirkossa toinen adventtisunnuntai julistaa Jeesuksen toista tulemista aikojen lopussa ja liturginen väri on violetti.

Oppilaiden kanssa voidaan askarrella toinen adventtikynttilä ja kerätä toisen kynttilän alle heidän ajatuksiaan:

Missä sinä rauhoitut?

Millaiset asioiden tekeminen rauhoittaa sinua?

Miten voisimme lisätä rauhaa luokassamme?



 3. Adventti – Rakkauden kynttilä

Rakkaus mielissämme yhdistyy helposti romanttiseen rakkauteen, rakkauden kynttilä voisi palaa romanttisen illallisen merkiksi pöydässä. Rakkautta on myös lapsen ja vanhempien välillä sekä hyvien ystävysten välillä. Jeesus opetti rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Jeesus oli aikansa radikaali ajattelija ja käski rakastamaan myös vihollistaan. Ohjeena tähän hän kehotti tekemään muille ihmisille sellaisia tekoja, joita toivoisi itselleenkin tehtävän. Kristityille rakkauden kynttilän rakkaus on myös Jumalan rakkautta ihmisiä kohtaan. Jouluna monet kerääntyvät yhteen rakkaimpiensa, perheen, ystävien ja sukulaisten kanssa. Joulu on rakkauden juhla.

Luterilaisessa kirkossa kolmas adventtisunnuntai muistuttaa parannuksen saarnaajasta, Johannes Kastajasta, jota pidetään Jeesuksen tienraivaajana. Liturginen väri on violetti.

Oppilaiden kanssa voidaan askarrella kolmas adventtikynttilä ja kerätä toisen kynttilän alle heidän ajatuksiaan:

Millaisessa tilanteessa olet kokenut olevasi turvassa ja rakastettu?

Mikä on sinulle rakasta?

Miten voisit ilmaista toiselle, että hän on sinulle rakas ja tärkeä?


 4. Adventti – Ilon kynttilä

Neljäntenä adventtina on aika iloita sillä joulu, ilon juhla on jo aivan lähellä. Raamatun mukaan enkelit saapuivat ilmoittamaan suurta ilosanomaa paimenille: Vapahtaja on syntynyt. Ilo liittyy joulun tunnelmaan: lasten silmät loistavat kilpaa kuusen kynttilöiden kanssa, on aika kerääntyä yhteisen pöydän ääreen rakkaiden ihmisten kanssa. Joulu on myös ilahduttamisen aikaa: kuten Itämaan tietäjät toivat lahjoja pienelle Jeesus-lapselle, mekin haluamme ilahduttaa lähimpiämme, erityisesti lapsia pienillä lahjoilla. Voimme iloita yhdessä: joulu on täällä, odotus on päättänyt.

Luterilaisessa kirkossa neljäntenä adventtisunnuntaina muistetaan Mariaa, Jeesuksen äitiä. Liturginen väri on violetti.

Oppilaiden kanssa voidaan askarrella neljäs adventtikynttilä ja kerätä toisen kynttilän alle heidän ajatuksiaan:

Mikä saa sinut iloiseksi?

Mitkä asiat joulussa tuottavat sinulle iloa?

Miten voisit ilahduttaa jota kuta lähelläsi?





Laulut, joita voit hyödyntää adventin aikaan: