Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Laskiainen - lumella tai ilman


Laskiaisena lasketaan mäkeä ja laskeudutaan paastoon 


Laskiaisblogissamme tänä vuonna kaksi työskentelyä: voit valita joko laskiaisperinteisiin liittyvän laskiaiskertomuksen ja -bingon tai luokan yhteisen ekopaastotyöskentelyn. Tai valitse vaikka molemmat! Laskiaisvinkkejä myös Pinterest-sivullamme.

Kuva: Mari Huotari / uskonnonopetus.fi
Laskiainen on varsin vanha juttu. Laskiaisesta alkanutta kevätpaastoa on vietetty 1400 vuoden ajan, jo 600-luvulta saakka. Katolisen kirkon aikana keskiajalla joulu päättyi Nuutin päivään, josta alkoi pitkä pyhätön kausi eli härkäviikot. Härkäviikot puolestaan lopetti laskiainen, joka merkitsi paaston alkamista. Keskiajalla laskiaisesta muodostui varsin riehakas karnevaali, jolloin herkuteltiin lihalla ja herkuilla. Karnevaalin jälkeen oli aika aloittaa paasto eli sanoa lihalle ja herkuille jäähyväiset seitsemäksi viikoksi pääsiäiseen saakka. Reformaation myötä Suomen kirkosta tuli luterilainen, eivätkä kevätpääston määräykset enää koskeneet luterilaisia. Laskiaisen vietto jäi.

Paaston aika alkaa laskiaisesta, tarkkaan ottaen laskiaistiistain jälkeisestä keskiviikosta jota kutsutaan tuhkakeskiviikoksi. Tuhkakeskiviikon perinne on ollut kirkossa käynti ja tuhkaristin piirtäminen otsaan katumuksen merkiksi. Tänä vuonna laskiainen on vasta helmikuun lopulla, 28.2.

Paaston aikana on ollut myös tapana rauhoittua odottamaan tulevaa pääsiäistä. Rauhoittuminen ja kohtuullisuus ovat tarpeen myös nykyajan elämässä. Paastoperinnettä on elvytetty myös luterilaisessa kirkossa. Esimerkiksi ekopaasto kutsuu miettimään omia kulutusvalintoja ja ympäristöä pääsiäistä edeltävän paaston ajan.

Suomessa laskiaisena saatetaan edelleen syödä rasvaisia ruokia, kuten lihalla höystettyä hernekeittoa eli rokkaa ja kermavaahdolla sekä hillolla tai mantelimassalla täytettyjä laskiaispullia. Laskiaistiistaina Suomessa on perinteisesti "laskeuduttu paastoon" laskemalla mäkeä pulkalla tai suksilla. Laskiaisen vietto ei kuitenkaan riipu siitä, onko maassa lunta!

Bingo laskiaisen sanoista

Sananselitysbingo on hauska tapa tukea oppilaiden käsitteellisen ajattelun kehittymistä. Edellisen lukutekstin pohjalta voi tehdä luokassa bingon.

1. Luetaan teksti lukupareissa tai kuunnellaan teksti opettajan lukemana.
2. Parit kirjoittavat vihjeiden sanat bingoruudukkoon vapaavalintaisessa järjestyksessä.
3. Oppilaat saavat hetken aikaa painaa sanoja mieleensä. Sitten lukupaperit otetaan pois.
4. Opettaja lukee vihjeet.
5. Pari, jonka bingorivi tulee ensimmäisenä täyteen, huutaa bingo.
6. Tarkistetaan, ovatko bingon saajat muistaneet sanojen merkitykset oikein.
7. Bingoa voidaan jatkaa kunnes kaikki parit ovat saaneet bingon. Niin kaikki sanat tulee käytyä vielä merkityksineen läpi.

Helpotettu versio: oppilaat piirtävät tai kirjoittavat sanat ruudukkoon. Sanoja luetaan ääneen satunnaisessa järjestyksessä.

Teksti, vihjeet ja bingoruudukko erillisenä tiedostona (linkki)



Luokan yhteinen ekopaasto

1. Miettikää mistä asioista voisitte luopua paastokauden ajaksi jotta ympäristö (luonto tai muut ihmiset) voisi paremmin.
2. Kirjoittakaa kaikki ehdotukset yhteiselle listalle.
3. Laittakaa lista sekä tyhjä julistepaperi luokan seinälle paaston ajaksi. Julistepaperi voidaan otsikoida esim. Meidän luokan ekopaasto.
4. Leikatkaa kuppiin tyhjiä paperilappuja (sellaisia mihin mahtuu kirjoittamaan yhden asian listalta). 5. Oppilaat valitsevat listalta paastoteon ja kun ovat täyttäneet sen, täyttävät lapun ja liimaavat sen julisteeseen. Listaa voi myös täydentää uusien asioiden tullessa mieleen.
6. Ennen pääsiäistä työ puretaan ja pidetään juhlat. Voitte asettaa jonkin tavoitteen lappujen määrälle ja sopia siitä miten tavoitteen saavuttamista juhlistetaan.
7. Paaston purku: jaotellaan lappuset siten että samat sisällöt samaan pinoon. Katsotaan mitä asioita on tehty paljon ja mitä vähän.
Keskustellaan: miltä tuntui luopua asioista? huomasitteko että teoillanne oli jotain vaikutusta omaan ajatteluunne tai ympäristöön?

j.k. Lue lisää mm. karnevaaleista ja lihan jäähyväisistä viime vuoden blogipostauksestamme Laskiaisesta se alkaa...

tiistai 29. marraskuuta 2016

Joulupuu on rakennettu

kuva:wikimedia
Joulusarjassamme tänä vuonna kuunnellaan jouluisia tarinoita, kurkistetaan joulun symboliikan juurille ja tehdään jouluisia hyvän mielen askarteluja. Joulusarjan teemat: 15.11. hyvän mielen adventtikalenteri, 22.11. jouluevankeliumi eläinten näkökulmasta ja 29.11. joulukuusen koristeiden askartelua.
  


Joulupuu on rakennettu, on yksi kaikkein tutuimpia joululaulujamme. Laulun pohjalla on suomalainen kansansävelmä v. 1876, johon G. O. Schöneman kirjoitti sanat. 

Kuusen koristeiden symboliikkaa

Kuva: Mari Huotari / uskonnonopetus.fi
Aluksi joulukuusi koristi koteja sellaisenaan, mutta pian se alkoi saada oksilleen erilaisia koristeita. Varhaisimpia joulukuusen koristeita olivat omenat, piparkakut, paperikaramellit, ja latvaan laitettu tähti. Itse valmistetut olkikoristeet olivat myös yleisiä. Useimmilla perinteisillä kuusen koristeilla on taustallaan kristillinen symboliikka. Omenat ja myöhemmin pallot kuvaavat hyvän- ja pahantiedon puun hedelmiä, olkikoristeet Jeesuksen seimen olkia ja tähti latvassa Betlehemin tähteä. Kuusen hopeiset nauhat loistavat tähden valoa ja perinteinen lippunauha muistuttaa, että Jeesus on syntynyt kaikkien kansojen vapahtajaksi. Joulukuusi itsessään symbolisoi ikivihreine oksineen paratiisin puuta.
  
Legenda joulupuusta

Eräänä päivänä Isä Jumala kutsui luokseen neljä enkeliä. Enkelit olivat nimeltään Toivo, Ilo, Usko ja Rakkaus. ”Minulla on teille tärkeä tehtävä”, Isä Jumala sanoi enkeleille. ”Menkää maan päälle ja etsikää puu, joka sopii ihmisille joulupuuksi.”

Enkelit lähtivät matkaan. ”Millainen on hyvä joulupuu?” he pohtivat. ”Sen tulee pystyä tarjoamaan suojaa talven pakkasissa ja syksyn viimoissa linnuille ja metsän muille eläimille”, Rakkaus sanoi. ”Sen pitää jaksaa kantaa oksillaan kaikenlaista kaunista ja tuoda iloa jokaiseen kotiin, oli koti sitten köyhä maja tai loistava linna”, Ilo toivoi. ”Sen tulee säilyä vihreänä läpi vuoden. Sillä vihreä on toivon väri ja muistuttaa, että lopulta pimeys väistyy ja elämä voittaa”, Toivo sanoi. ”Mikä tärkeintä”, Usko sanoi, ”siinä täytyy olla jokin merkki, joka muistuttaa joulun lapsesta.”

Viimein enkelit lennähtivät maan päälle. Talvisessa metsässä oli hämärää. Pihlaja oli pudottanut kukkansa ja tilhet olivat syöneet sen marjat. Koivun runkoa tuskin erotti talven valkoisesta hangesta, sillä siinä ei ollut ainuttakaan vihreää tai keltaista lehteä. Haapa värisi kylmissään ja lehdistä paljaana koivun kyljessä.

Lopulta enkelit löysivät männyn, joka kantoi ylväänä vihreää viittaansa talvisessa metsässä. ”Tässä puussa on toivon väri”, Ilo sanoi. ”Ja vahvat oksat kantamaan kaikkea kaunista”, Toivo huomasi ja ehdotti: ”Valitaan mänty joulupuuksi!" Rakkaus ja Usko puistelivat päitään. ”Ei käy!” he sanoivat. ”Siinä ei ole Jeesuksen merkkiä”, Usko sanoi. ”Sen oksat ovat liian harvat ja ylhäällä, jotta se voisi tarjota pikkulinnuille suojaa talven viimoilta”, Rakkaus huomautti.

Enkelit jatkoivat etsimistään. Jonkun matkan päässä kasvoi toinen vihreä puu, kuusi. Sen oksat ylsivät maahan saakka ja muodostivat kuin pienen suojaisan majan ikivihreiden oksien ja rungon väliin. Vahvat oksat kantoivat väsymättöminä paksua lumitaakkaa. Usko meni lähemmäs puuta. ”Tämä kelpaa”, hän sanoi ja nosti kuusen oksan toisten enkelin nähtäväksi. Valkoista hankea vasten enkelit näkivät, kuinka kuusen oksan kärjet muodostivat ristin.

”Tässä on meille joulupuu!” enkelit iloitsivat. Jokainen enkeli antoi vasta valitulle joulupuulle lahjan. Usko koristeli kuusen oksat kynttilöillä, jotka loistivat kuin tähdet Betlehemin taivaalla jouluyönä. Toivo ripusti puun latvaan suuren tähden muistuttamaan siitä tähdestä, joka johdatti tietäjät Jeesus-lapsen luokse. Rakkaus asetti kuusen juurelle lahjoja, jotta ihmiset muistaisivat toisiaan rakkaudella. Ilo siunasi joulupuun, jotta se toisi joulun iloa jokaiseen kotiin.

Koristekaramelli-askartelu

Tarvikkeet: sakset, teippiä/liimaa, silkkipaperia, enkeli- tai jouluaiheisia kiiltokuvia tai lehdistä leikattuja pieniä kuvia, sanomalehtipaperia, erivärisiä puuvillalankoja.
Valmistus: Taittele sanomalehden suikaleista litteä paketti, joka on kooltaan 2,5 x 5 cm. Teippaa tai liimaa paketti kasaan. Leikkaa silkkipaperista noin 15 cm leveä pitkä suikale. Kiedo silkkipaperisuikaletta useita kerroksia paketin ympärille, niin että sanomalehti ei kuulla lävitse. Sido paketin päät puuvillalangalla. Liimaa silkkipaperikarkin päälle kiiltokuva tai lehdestä leikkaamasi jouluinen kuva. Hapsuta saksilla karkin päät. Halutessasi voit laittaa sisään myös oikeita, kovia karamelleja. Kiedo paperittomat karamellit ensin leivinpaperiin ja sitten vasta silkkipaperiin. Silkkipaperikarkit sopivat kuusenkoristeiksi, pakettien koristeiksi tai pieniksi joululahjoiksi sellaisinaan.
  
Askarrellaan makaronienkeleitä

Tarvikkeet: erilaisia makaroneja, spray-maaleja esim. kulta, hopea, valkoinen), liimaa. Sommitelkaa makaroneista enkeleitä. Liimatkaa sopivat siiviksi, ruumiiksi ja pääksi. Liimatkaa osat kiinni toisiinsa, kiinnittäkää kuivuneisiin enkeleihin ripustuslangat ja spayatkaa valmiit enkelit haluamanne värisiksi. Sprayaamisen voi tehdä myös ennen osien liimaamista. Tällöin esim. siivet ja ruumis voivat olla erivärisiä. Enkelit sopivat koristeeksi joulukkuuseen, paketin päälle tai joulukorttiin.


Jouluiloa toivottaa

Satu Reinikainen, Agricolan varhaiskasvatuksen kouluttaja


Lisää tietoa ja tarinoita adventinaikana ja jouluun löydät kirjasta Ihme joulu, Lasten keskus 2013


Kuvahaun tulos haulle IHme joulu, Reinikainen



tiistai 15. marraskuuta 2016

Kohti joulun salaisuutta

Kuva: wikimedia
Joulusarjassamme kuunnellaan tänä vuonna jouluisia tarinoita, kurkistetaan joulun symboliikan juurille ja tehdään jouluisia hyvän mielen askarteluja. Joulusarjan teemat: 15.11. hyvän mielen adventtikalenteri, 22.11. jouluevankeliumi eläinten näkökulmasta ja 29.11. joulukuusen koristeet.




Jouluaatto osuu tänä vuonna lauantaihin. Se tarkoittaa, että adventinaika on pisin mahdollinen ja adventtikalenterista saa avata peräti neljä luukkua ennen, kuin joulukalenterista ensimmäistäkään.


Salaisuuksien kuusipuu

Lapsuudenkodissani joulukuusi haettiin kotimetsästä. Isä toi kuusen pihaan joulunalusviikolla ja tökkäsi hankeen odottamaan jouluaattoa. Muistoissani lunta oli aina jo ennen joulua kinoksiksi asti. Aattoaamuna kuusi kannettiin tupaan. Kotitaloni tuvassa ei ollut enää minun lapsuudessani seinustoja kiertäviä penkkejä, vaan huoneen nurkassa oli sohva ja sen vieressä oli kuusen paikka. Kuusen alle levitettiin sininen puuvillainen kangas, jossa punalakkiset tontut iloisesti tanssivat piirileikkiä.


Kuusen koristelun järjestys toistui aina samana. Ensin isä kiinnitti oksille sähkökynttilät, seuraavaksi äiti ripusti hopeiset joulukuusen nauhat. Sitten me lapset saimme laittaa mielemme mukaan oksille loput koristeet. Paitsi yhden, jonka paikka oli määrätty vuodesta toiseen samaksi. Se oli punainen kuusenpallo, jossa oli pieniä ympäriinsä kaarena palloa kiertäviä uria. Pallo asetettiin aina oksalle, joka oli kaikkein lähimpänä sitä sohvannurkkaa, minne isä heittäytyi päivällisen jälkeen ruokalevolle. Pallo piti ripustaa niin lähelle, että isä yletti pyöräyttämään sitä sohvalla maaten. Isän sormien jäljiltä pallo pyöri vinhaa vauhtia, ja kuvio sen pinnassa eli. Pallo säkenöi ja säihkyi taianomaisesti kynttilöiden valossa. Tuohon palloon sai koskea vain isä, mutta meitä se ei haitannut. Niin me halusimmekin. Halusimme, että juuri isä laittoi pallon pyörimään ja välkkymään joulun valoa tupaan.


Pohdittavaksi ja keskusteltavaksi: 

Vanhoissa maalaistaloissa ei ole useinkaan erillistä keittiötä, vaan tupa, jossa on paitsi ruokapöytä, usein myös leivinuuni. Eri puolilla Suomea talojen huoneiden nimitykset vaihtelevat.
Minkälaisia huoneiden nimityksiä tunnette? Mitkä ovat peräisiä mistäkin päin Suomea? Tarkoittavatko sanat teille samoja asioita vai eroavatko merkitykset toisistaan? Mikä on teidän kotinne tärkein paikka? Mihin ihmiset teidän kodisanne kokoontuvat? Laitetaanko teillä joulukuusi? Mihin huoneeseen kuusi laitetaan? Onko teidän joulun vietossanne jotain asioita, jotka täytyy aina tehdä samalla tavalla? 


Joulukuusen historiaa

Viggo Johansen 1891 Lähde: wikipedia
Joulukuusen juuret juontavat tapaan koristella koti ikivihrein oksin juhla-aikaan. Joulun koristeena kuusi on lähtöisin Saksasta 1500-luvun lopulta. Aluksi sisälle tuotiin pieniä kuusia, jotka ripustettiin latvastaan kattoon tai laitettiin pöydälle. 1800-luvun alkupuolella saksalaiset aateliset toivat tavan Englannin hoviin. Vuonna 1832 kirjoitti 13 vuotias prinsessa Viktoria päiväkirjaansa, että pöydällä oli jouluna kaksi kuusta, joiden juurelle lahjat laitettiin. Suomeen joulukuusi tuli Ruotsin kautta 1800-luvun alussa. Ensin kuusi oli vain rikkaiden kotien joulukoriste. Z.Topelius kuului perheineen ylempään yhteiskuntaluokkaan, jossa joulukuusi tunnettiin jo varhain. Hän kirjoitti v. 1837 lapsista, jotka leikkivät joulukuusen ympärillä. Joulukuusi levisi tavallisen kansan pariin vasta 1900-luvun alussa. Suomessa valaistiin ensimmäinen joulukuusi Tampereella v. 1894.



Työskentely: Hyvä mielen adventtikalenteri 

Tarvitaan materiaalia joulukuusen valmistamiseen, kuten huopaa, aaltopahvia, kartonkia, tms. Kestävämmän joulupuun saa sahaamalla vanerista tai ompelemalla ja vuorittamalla kauniista kankaasta. Lisäksi tarvitaan paperia, ohutkärkisiä tusseja, punaista puuvilla- tai villalankaa, isosilmäinen neula. 

Piirtäkää ensin kuusen malli paperille. Yksinkertaisimmillaan malli voi olla pelkkä kartio. Miettikää sitten 29 (tai 24, mikäli teette joulukalenterin 1-24 päivälle) tekstiä, jotka kirjoitatte kalenterin ”luukkuihin”. 

Tutkimusten mukaan kiitollisuus ja omien tärkeiden asioiden äärelle hiljentyminen parantaa hyvinvointia ja edistää myös oppimista. Tässä on muutama erilainen kalenterivaihtoehto. Voit myös yhdistellä ideoita tai keksiä omia! 

Runokalenteri: Ajatelmia, runon pätkiä, virsien säkeistöjä tai raamatunjakeita.

Kiitollisuuskalenteri: Asioita, joista voi olla kiitollinen

Arvokalenteri: Asioita, jotka ovat tärkeitä

Hyvän tekemisen kalenteri: Asioita, joita voin tehdä, jotta meillä olisi hyvä olla yhdessä.


Kuva: Mari Huotari / uskonnonopetus.fi
Tekstit/asiat kirjoitetaan pienille paperilapuille, jotka kääritään rullalle ja rullat sidotaan punaisella langalla. Mikäli jonkun rullan haluaa tietyn päivän kohdalle, rullan päälle kannattaa jo tässä kohdin kirjoittaa päivän numero. Kalenterin voi tehdä etukäteen valmiiksi ja avata laput päivä kerrallaan tai sen voi rakentaa käänteisesti, eli joka päivä lisätä yhden asian kalenteriin. 

Rullat kiinnitetään kuuseen neulalla ja langalla tai jos käytettävissä on metallirinkuloita, ommellaan ne ensin kiinni kuuseen ja solmitaan rullat rinkuloihin. Joulukalenterikuusen voi käyttää vaikka joka vuosi uudestaan.

Iloa joulun odotukseen toivottaa,

Satu Reinikainen
Agricolan varhaiskasvatuksen kouluttaja
  
Lisää tietoa ja tarinoita adventinaikana ja jouluun löydät kirjasta Ihme joulu, Lasten keskus 2013


Kuvahaun tulos haulle IHme joulu, Reinikainen