maanantai 30. maaliskuuta 2015

Roomalaisesta kidutus- ja teloitusvälineestä demokraattisten arvojen symboliksi


Uskonnolliset symbolit ja embleemit julkisessa tilassa ovat tulleet haasteiksi postmodernille ja sekulaarille yhteiskunnalle, joka toisaalta kunnioittaa yksilönoikeuksia ja -vapauksia, mutta haluaa neutraalia ja puolueetonta julkista tilaa.
 

Suvivirsi ja krusifiksi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi keväällä 2014, että Suvivirsi on osa suomalaista kulttuuriperintöä, eikä edes kovin uskonnollinen ja siksi sen laulamista Suomen kouluissa ei tule kieltää. Sama asia tapahtui muutama vuosi sitten Euroopan tasolla, nyt kirkkovuodessa hyvin ajankohtaiselle kristilliselle symbolille, krusifiksille. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tulkitsi, että krusifiksit italialaisten koululuokkien seinillä voidaan säilyttää, sillä krusifiksi on passiivinen symboli. Tässä passiivisuus tarkoitti sitä, ettei ketään opettajaa tai oppilasta vaadittu tekemään pienintäkään tervehdys- tai kunnioituselettä krusifiksin edessä tai edes huomioimaan sen läsnäoloa koululuokassa.


Kantelu krusifikseistä luokan seinällä

Italiassa asuva, suomalaissyntyinen Soile Lautsi kanteli Italian koululuokkien krusifikseista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Asiaa käsiteltiin siellä kahdesti. Vuoden 2009 päätöksessä todettiin, ettei krusifikseja saanut olla italialaisten koululuokkien seinillä ja vuoden 2011 päätöksen mukaan ne saivat olla siellä. Prosessin aikana keskustelussa syntyi monia eli diskursseja ja krusifiksille annettiin monenlaisia kulttuurisia merkityksiä, muun muassa se, että se on demokraattisten arvojen symboli.


Erilaisia diskursseja - uskontodiskurssi

Krusifiksin uskontoon liittyvistä tulkinnoista keskeisiä olivat uskonto-, uskonnonopetus- ja valtionkirkkodiskurssi. Uskontodiskurssin krusifiksille antamat kulttuuriset merkitykset vaihtelevat kristillistämisen ja inkvisition symboleista uskonnollisiin ja katolista kirkkoa merkitseviin symboleihin. Vastakkaisia merkityksiä tuotettiin myös toteamalla, että krusifiksi on ensisijaisesti uskonnollinen symboli ja toisaalta taas, että krusifiksi ei sisällä uskonnollisia konnotaatioita. Monissa argumenteissa todettiin, että krusifiksi on symboli, jonka jokainen voi tulkita omalla tavallaan.

 

Erilaisia diskursseja – uskonnonopetusdiskurssi ja valtionkirkkodiskurssi

Uskonnonopetusdiskurssissa krusifiksin merkitykset jakautuivat selvästi voimakkaan ulkoisen symbolin tulkintoihin, kuten siihen että krusifiksi on tiedostamatonta propagandaa ja että se rajoittaa koululaisen vapautta uskoa tai olla uskomatta sekä passiivisen symbolin tulkintoihin, kuten että sitä ei voi verrata opetuspuheeseen tai uskonnolliseen toimintaan. Valtionkirkkodiskurssissa krusifiksin merkitykset nähtiin hyvin yksipuolisina. Siinä argumentoitiin, että krusifiksi lujittaa kirkon valtaa ja auktoriteettia ja että se on valtionuskonnon poliittista kontrollia. Lisäksi krusifiksi julkisessa tilassa nähtiin yhden uskonnon suosimisena ja yhteiskunnan olemisena katolisen kirkon puolella.

 

Sekulaarit diskurssit

Sekulaarit tulkinnat taas kiertyivät identiteetti-, laillisuus-, ihmisoikeus-, demokratia- ja sekularismidiskurssien ympärille. Niissä krusifiksi nimettiin Italian historian, kulttuurin ja identiteetin symboliksi ja siviilielämän arvojen edustajaksi sekä vuosisataisen kansallisen perinteen säilyttäjäksi. Krusifiksi valjastettiin kansallisen identiteetin pönkittäjäksi maahanmuuttajia vastaan. Laillisuus-diskurssi osoitti, että eri tahoilla on eri käsitys siitä mikä on Italian voimassa olevaa lainsäädäntöä. Mikäli lainsäädäntö olisi ollut ajan tasalla eikä olisi sisältänyt keskenään ristiriitaista normistoa, olisi tämä tapaus voitu ratkaista Italian sisäisenä tapauksena.

Ihmisoikeus- ja demokratiadiskurssit

 Ihmisoikeusdiskurssissa krusifiksille annettuja merkityksiä leimasivat taas vastakkaiset argumentit. Krusifiksia pidettiin yksilön vapauden rikkomisena ja sen katsottiin olevan vastoin negatiivista uskonnonvapautta ja rajoittavan vanhempien oikeutta kasvattaa lapsiaan vakaumuksensa mukaisesti.

Toisaalta krusifiksin katsottiin symboloivan yhdenvertaisuuden, vapauden ja suvaitsevaisuuden periaatteita eikä sen katsottu sulkevan ketään ulkopuolelle. Demokratiadiskurssissa vedottiin enemmistön oikeuksiin toteamalla, että krusifiksi edustaa enemmistön uskonnollista viitekehystä ja
on vanhempien enemmistön ja koulun johtokunnan enemmistön demokraattisesti ilmaistu tahto.

 
Sekulaaridiskurssin ristiriidat

Vähemmistöjen oikeudet saatiin mukaan kun Italian hallitus ilmoitti toisen käsittelyn perusteluissaan, että Italia on ryhtynyt kouluissa ottamaan entistä paremmin huomioon vähemmistöuskonnot. Sekularismidiskurssissa esitettiin niin ikään vastakkaisia argumentteja. Krusifiksia pidettiin sekä sekularismin periaatteiden vastaisena että Italian perustuslain sekulaarien arvojen symbolina.


On mukava leikkiä ajatusleikkiä: Millaiseen ratkaisuun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin olisi päätynyt, jos krusifiksia olisi käsitelty yli miljardin ihmisen pyhimpien arvojen ja tunteiden symbolina?

 
Kirjoitus perustuu TM, FM Kaarina Lyhykäisen marraskuussa 2013 hyväksyttyyn pro gradu – tutkielmaan ”Kristillisen symboliikan kulttuuriset merkitykset. Tapaus Lautsi vs. Italian valtio”. Tutkimus on tehty Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitokselle ja se on Suomen ensimmäinen Alue- ja kulttuurintutkimuksen Euroopan linjan syventävien opintojen tutkielma.

 

Kaarina Lyhykäinen

Kasvatustoiminnan päällikkö, Helsingin Ortodoksinen seurakunta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti