Olen
tänä keväänä elänyt itämerensuomalaista myyttiperintöä todeksi. Erityisesti
olen liikkunut lapin mailla, aavoilla soilla, korkeilla vaaroilla, kotasavun
hämärässä ja revontulten loisteessa. Kaiken tämän olen tehnyt kotisohvalta,
väkevien tarinoiden ja tietokirjojen välityksellä.
Jo
antiikin Kreikassa ihmisen tietämistä hahmotettiin kahden termin avulla. Logos viittasi
ihmisen kykyyn toimia reaalimaailmassa. Logoksen
avulla ihminen pystyi analysoimaan, millainen tapa metsästää voisi olla entistä
tehokkaampi ja kuinka yhteisö voisi kehittyä. Se ei kuitenkaan vastannut
ihmisyyden moniin puoliin, vaan tarvittiin myös mythos.
Mythos
ilmaisi syvempää totuutta, jota oli vaikea
kuvata tieteellisesti ja siksi myyttiset kertomukset löysivät varhain paikkansa
ihmisen sisäisen ja ulkoisen maailman selittäjinä. Myöhemmin
psykologi C.G. Jung kiinnostui myyteistä
osana ihmisen psyyken tiedostamatonta osaa. Jungin mukaan unet, taide,
filosofia ja mytologia heijastelevat ihmisen tiedostamattomia rakenteita ja
avaavat jotain uutta, syvää ymmärrystä ihmisyydestä.
Vaikka
myytit eivät ole nykymaailmassa niin näkyvästi läsnä kuin aiemmin, ne elävät
meissä edelleen. Entisaikojen ihmiset hahmottivat itsensä osana luontoa, ja selviytymisen
kannalta oli elintärkeää, että ihminen tunsi kasvit, eläimet ja metsästystavat.
Ihmisellä on ollut kuitenkin aina tarve etsiä vastauksia kysymyksiin omasta
alkuperästään, tarkoituksestaan sekä maailman olemuksesta. Myös ihmistä suuremmat voimat olivat läsnä
näissä myyteissä, joilla ihminen pyrki hahmottamaan sisäistä ja ulkoista
todellisuuttaan. Salamat ja jylinä olivat yksi suurimpia ihmisen tuntemia
luonnonvoimia, ilmiselvästi siis taivaan jumala Ukon ilma, ukkonen.
Katsellessani
kevään myötä herääviä kasveja, muistan muinaisten suomalaisten verrattoman
tietotaidon lääkinnällisiin ja ravinnoksi kelpaaviin kasveihin. Pienet vaivat
ja sairaudet osattiin parantaa kasvien avulla, tietoa kulki perimätietona ja
yhteisöissä saattoi olla myös varsinaisia kasveilla parantajia, jotka osasivat
monimutkaisemmat hauteet ja yrttiyhdistelmät sekä tiesivät, pitikö yrtit kerätä
ja lääkkeet valmistaa kasvavan
vai vähenevän kuun aikana. Nykyään kiinnostus kotoperäisiin kasveihin on
näkynyt niin sanottuna villiyrttitietoisuutena ja hortoiluna. On siis pyritty
palauttamaan mieliin jo osittain unohtuneet tiedot siitä, mitkä kasvit sopivat syötäväksi
tai lääkinnällisiin tarkoituksiin. Ihailen mielessäni niitä parantajia (usein naisia)
jotka tiesivät, mikä yrtti auttaa mihinkin vaivaan. Aikana ennen apteekkia ja
kemiallisesti valmistettuja lääkkeitä he olivat yhteisölleen kullanarvoisia.
Myös nykylääketiede on löytänyt monet luonnonmukaiset aineet uudelleen, kuten vaikkapa
antibakteerisen pihkan, josta valmistetaan haavasalvaa.
Mitä
sitten tällaisella, omaa ajattelua laajentavalla, vanhaan maailmaankuvaan
tutustumisella on annettavaa kasvatukselle? Vastaus liittyy luontoon ja tapaan
ajatella asioita lähtökohtaisesti uudelleen. Ihmiskunta on yhden suurimman
haasteensa edessä, koska maapalloa uhkaa ekologinen katastrofi. Sen merkit ovat
nähtävillä ilmaston lämpenemisen, lajikadon ja monen muun signaalin kautta.
Meillä on tietoa väistämättömästä tarpeesta muuttaa elintottumuksiamme pysyvästi.
Tieto ei kuitenkaan saa vielä ihmistä toimimaan toisin. Tarvitaan pysyvämpi ja
syvempi, maailmankuvan ja -katsomuksen tasolle menevä muutos. Transformatiivinen,
uudistava oppiminen viittaa oppimiseen, joka uudistaa perustavanlaatuisia
käsityksiämme ihmisyydestä ja suhteestamme maailmaan. Tutkijoiden mukaan meidän
tulee pystyä kyseenalaistamaan oma maailmankuvamme eikä vain etsiä ratkaisuja
sen sisältä, mikäli haluamme pysäyttää ekokriisin etenemisen. Ei siis riitä,
että kulutamme ja tuotamme tuotteita vastuullisesti, vaan käsitykset
materiaalisen hyvinvointiin perustuvasta elämäntavasta täytyy perinpohjaisesti
miettiä uudelleen.
Pedagogiikan
kannalta tämä tarkoittaa, että opetuksessa tulisi tehdä näkyväksi vallitsevat
ajattelumallit ja kriittisesti reflektoida niitä. Syvällisempi itsetutkistelu
taiteen, musiikin ja muiden luovien menetelmien avulla voi avata ajattelua ja
antaa uusia näkökulmia merkityksellisyyteen ja hyvinvointiin. Kokemuksellisuus,
luovuus ja mielikuvitus voivat johtaa aivan uusiin tapoihin ajatella, nähdä
aivan uudenlaisia ’mahdollisia maailmoja’. Tässä kyvyssä lepää ihmiskunnan
tulevaisuus, ja meillä uskontoa opettavilla opettajilla on tärkeä rooli
tällaisen ajattelun vahvistamisessa, sillä uskonnot ja katsomukset puhuvat
luontaisesti jostakin sellaisesta, joka avaa ajattelua.
Ei liiton kassissa turhaan lue: ymmärrä uskontoja, ymmärrä maailmaa.
Mikäli
teemat herättivät kiinnostusta, nähdään syksyn ’Mystinen luonto’
-verkkokoulutuksissa, jotka järjestetään yhteistyössä Kuvataideopettajien
liiton ja Etelä-Suomen Aluehallintoviraston kanssa. Tervetuloa näkemään maailma uusin silmin!
Raili Keränen-Pantsu
Uskonnonopetus.fi
Artikkeli on aiemmin julkaistu Suomen uskonnonopettajain liitto ry:n Synsygus-lehdessä 4/2021.
![]() |
Raili ja pyhä pihlaja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti