Yllättävää tukea uskontojen opiskelulle Euroopan Neuvostosta

Vierailijakynänä: Jyri Komulainen

Kirjoittaja on dosentti, joka koulutti opettajia Helsingin yliopistossa vuosina 2004-2010 ja toimii nykyään muun muassa Suomen Ekumeenisen Neuvoston Kasvatusasioiden jaoston puheenjohtajana. 

Osallistuin lokakuussa kollokvioon, joka järjestettiin Strasbourgin lähistöllä Klingenthalissa. Järjestäjinä olivat InterEuropean Comission for Church and School (ICCS) sekä uskonnonopetusta tukevien järjestöjen eurooppalainen allianssi Coordinating Group for Religion in Education in Europe (CoGREE). Parinkymmenen uskonnonopetuksen ammattilaisen kokoontuminen muistutti, miten erilaisin tavoin Euroopan Unionin jäsenmaissa on järjestetty uskontoihin liittyvä opetus – jos sitä ylipäätään koulussa on.

Klingenthaliin kokoontui uskonnonopetuksen ammattilaisia eri puolilta Eurooppaa

Itse pidin pienimuotoisen esitelmän siitä, miten suomalainen oman uskonnon opetuksen malli vastaa yllättävän hyvin monikulttuurisuuden haasteisiin. Saatoin viitata Inkeri Rissasen viime toukokuussa Helsingin yliopistossa tarkastettuun väitöskirjaan, jossa osoitetaan islamin opetuksen hyödyttävän muslimivähemmistön kotoutumista. Rissasen mukaan islamin opetus voi muodostaa koulun arjessa paikan, jossa islamin lähtökohdista voidaan pohtia hyvänä kansalaisena elämistä suomalaisessa yhteiskunnassa. 

Pohdin myös sitä, että kouluissamme tulisi kuitenkin luoda konkreettisen dialogin paikkoja. Esimerkiksi uskonnon eri opetusryhmiä voitaisiin tuoda säännöllisesti yhteen. Tärkeää olisi myös kehittää koko koulua uskontodialogin paikaksi.

Ajatukseni saivat kollokviosta kaikupohjaa, sillä Euroopan Neuvosto pyrkii vastaaviin päämääriin – esimerkiksi siihen, että luokkahuoneet voisivat muodostaa ”turvallisen tilan” (safe space) katsomusten kohtaamiseen. 

Euroopan Neuvosto on jo pidempään pyrkinyt edistämään demokratiaa ja ihmisoikeuksia vahvistavaa kansalaisuuskasvatusta. Uskonnon nostaminen keskeiseksi tekijäksi on kuitenkin uutta. Klingenthalin kollokviossa todettiinkin moneen otteeseen, että Euroopan Neuvosto on tehnyt täyskäännöksen uskontoon liittyen. Herätteenä toimivat vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskut.

Osana tätä prosessia Euroopan neuvoston ministerikomitea antoi vuonna 2008 suosituksen otsikolla Dimension of religions and non-religious convictions within intercultural education. Suosituksen pohjalta käynnistettiin asiantuntijaryhmän työskentely, jonka tuloksena julkaistiin alkusyksyllä 2014 Signposts – Policy and practice for teaching about religions and non-religious world views in intercultural education.

Muistilappujen avulla ideoitiin, miten tehdä tunnetuksia Signpost-kirjaa

Klingenthalin kollokvion huomion keskipisteessä olikin uunituore Signposts, joka on kirjoitettu opettajankouluttajille, opettajille ja poliittisille päättäjille. Klingenthalissa myös mietittiin, miten kukin kollokvion osanottaja voisi edistää opaskirjaan tutustumista ja sen ideoiden toimeenpanoa omissa konteksteissaan.

Mutta mitä kirjassa esitetään ja mitä merkitystä sillä on suomalaiselle uskonnonopetukselle?

Aivan aluksi on huomattava, että kirjassa ei luonnostella mitään yleiseurooppalaista uskonnonopetuksen mallia. Siinä vain tarjotaan paikallisten sovellusten virikkeeksi näkökulmia, miten kulttuurienvälisessä kasvatuksessa (intercultural education) voitaisiin huomioida asianmukaisesti uskonnot ja ei-uskonnolliset katsomukset. Signposts vahvisti näkemystäni, että suomalaisessa uskonnonopetuksessa perusasiat ovat kohdillaan. Meillähän opetetaan uskontoa niin, että oman uskonnon rinnalla opiskellaan laajastikin muita uskontoja. Paino on uskonnon tiedollisissa ulottuvuuksissa, varsinkin ylemmille luokka-asteille edettäessä, vaikka kokemuksia ja taitojakin pidetään myös tärkeinä. 

Luontevalta tuntui myös se, että Signposts rakentuu hermeneuttiselle pyrkimykselle ymmärtää uskontoa ja ei-uskonnollisia katsomuksia. Kirjassa ei haluta esimerkiksi erottaa liian tiukasti ”uskonnollista ymmärtämistä” (religious understanding) ja ”uskontojen ymmärtämistä” (understanding religions). Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi suomalainen malli voi edistää uskontojen ymmärtämistä niin, että siihen avarrutaan oppilaan omasta traditiosta ja oppilaan omasta katsomuksellisesta etsinnästä käsin. Suomen kohdalla näkisinkin, että Euroopan Neuvoston julkaisema Signposts asettaa kehityspaineita enemmänkin elämänkatsomustiedolle kuin uskonnolle. 

Elämänkatsomustieto voisi tarjota hyvän alustan tutkia uskontoja ja ymmärtää niitä uskontotieteen näkökulmasta. Valitettavasti perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet sisältävät hyvin niukasti uskontoihin liittyviä sisältöjä. On pohdittava, antaako elämänkatsomustieto opiskelijalle riittävästi tietoja uskonnoista, jos mittarina käytetään sinänsä täysin sekulaarin Euroopan Neuvoston uusia avauksia. Tätä kirjoittaessa luonnosvaiheessa olevat uudet opetussuunnitelman perusteet näyttäisivät edustavan minimaalista parannusta, sillä niissä mainitaan nimeltä kristinusko ja islam.

Suomalaisen koulun tulee vastaisuudessa panostaa aiempaa enemmän uskontojen ja ei-uskonnollisten katsomusten tuntemukseen sekä koko koulun läpäisevän dialogin kulttuurin kehittämiseen. Se ei ole yhden oppiaineen asia vaan koskee kaikkia oppiaineita ja koko koulua. Etsittäessä suuntaviivoja uudenlaisiin toimintamalleihin kannattaa perehtyä myös Signposts-kirjaan. 

PS Tästä linkistä enemmän tietoa Signpostista ja sen tilaamisesta 

Jyri Komulainen 

Kirjoittaja on dosentti, joka koulutti opettajia Helsingin yliopistossa vuosina 2004-2010 ja toimii nykyään muun muassa Suomen Ekumeenisen Neuvoston Kasvatusasioiden jaoston puheenjohtajana.

Sallan terveiset: muistathan, että meille voi kirjoittaa blogiin myös vierailijakynällä! Lähetä meille uskonnonopetus@seurakuntaopisto.fi -osoitteeseen tekstisi ja muutama kuva ja ajatus siitä, miksi haluaisit asiasi jaettavan uskontotuntiunelmia -blogissa.