Avajaispuhe Katsomusopetus ja yhdenvertaisuus-seminaarissa 28.10.2021

 

Suomen Ekumeenisen Neuvoston Kasvatusasioiden jaoston Katsomusopetus ja yhdenvertaisuus -seminaari 28.10.2021

Avajaispuhe, Raili Keränen-Pantsu (kasvatusasioiden jaoston pj.)

Törmäsin hiljattain sanapariin, joka sai minut mietteliääksi. Puhuttiin neutraalista kasvatuksesta. Jäin miettimään, mitäköhän se mahtaa tarkoittaa. Näin kasvatustieteen tutkijana se kuulostaa siltä, kuin joku puhuisi kuivasta vedestä. Kasvatus ei koskaan voi olla neutraalia tai arvovapaata. Kasvatuksella on aina jokin päämäärä ja arvopohja, josta käsin määritellään, millaista on se hyvä elämä, jota kohti lasta tai nuorta halutaan kasvattaa ja mitkä ovat ne ominaisuudet, joita yhteisö arvostaa ja toivoo yksilöiden omaksuvan.

Kasvatus on monella tapaa paradoksi. Aikamme suuret kasvatustieteilijät ovat pohtineet, että kasvatuksen päämäärä on toisaalta tukea yksilöä ja hänen luontaisia ominaisuuksiaan, kasvamista omaksi parhaaksi itsekseen. Toisaalta taas kasvatus tähtää sosialisaatioon, eli sosiaalistamaan lapsi osaksi sitä yhteisöä ja yhteiskuntaa, jonne hän on syntynyt. Kumpikaan näistä tavoista ei ole äärimmilleen vietynä tavoiteltavaa, sillä yksilöllisyyden liiallinen korostuminen voi johtaa sopeutumattomuuteen, yksinäisyyteen, erillisyyteen ja irrallisuuteen. Emme kuitenkaan elä yksin, vaan toisten kanssa.  Toisaalta taas liiallinen sosiaalistaminen voi johtaa oman minuuden katoamiseen, elämänhallinnan antamiseen toisten käsiin ja liialliseen samastumista muihin. Tässä kohdin mukaan tulevat myös enemmistö- ja vähemmistöpositiot.

Paradoksit jatkuvat. Kasvatuksen, erityisesti formaalin kasvatuksen, kuten koulun ja varhaiskasvatuksen tehtävänä on nähty jo edellä mainittujen tavoitteiden lisäksi tarjota lapselle tarvittavat tiedot ja taidot tulevaa varten. Nämä taidot ja tiedot ovat kontekstisidonnaisia ja ovat myös radikaalisti muuttuneet historian aikana. Kun Suomi oli vahvasti maatalousyhteiskunta, oli perusteltua opetella viljakasvit ja lehmän eri mahat. Nykyäänkin pitää vielä tunnistaa ohra ja kaura, mutta mahojen tilalla voikin olla digitaaliseen yhteiskuntaan liittyviä tietoja ja taitoja. Tämän ajallisuuden aspektin lisäksi entistä tärkeämmäksi on tullut kriittinen ajattelu eli asioiden syvällinen pohdinta ja kyseenalaistaminen, vallitsevien rakenteiden tarkastelu ja tiedon alkuperän selvittäminen. Kriittinen ajattelu on yksi nyky-yhteiskunnan tärkeimmistä taidoista. Silti ollaan paradoksin äärellä, jos pitäisi omaksua ne tiedot ja taidot, jota opetetaan, mutta kuitenkin silti kyseenalaistaa ne. Ei ole helppoa olla itseään ja paikkaansa maailmassa etsivä lapsi tai nuori.

Ja juuri tähän minä haluan nyt ajatukset keskittää, siihen lapseen ja nuoreen, jonka vuoksi me olemme täällä tänään. Tätä seminaaria yhdistää se, että täällä ollaan lapsen ja nuoren hyvän elämän asialla. Riippumatta siitä, mistä kulmasta kukin meistä asiaa tarkastelee, tahto on hyvä. On tärkeää, että yhdenvertaisuudet teemat pääsevät julkiseen keskusteluun ja pääsemme yhdessä pohtimaan, mitä yhdenvertaisuus tarkoittaa, mitä se tarkoittaa uskontojen ja katsomusten kontekstissa, mitä se tarkoittaa uskontojen ja katsomusten osalta yhtäältä kodin, toisaalta yhteiskunnan järjestämässä kasvatuksessa lapsen ja nuoren elämän eri vaiheissa.

Monta kertaa erilaiset uskonnolliset yhdyskunnat haastetaan julkisessa keskustelussa. Palaan paradokseihin. Uskonnollinen yhdyskunta voi näyttäytyä liiallisen sosiaalistamisen kautta, nähdään ryhmä mutta ei yksiöitä, joista ryhmä koostuu. Samoin voi näyttää siltä, että ollaan kaukana neutraalista. Jälkimmäinen on kyllä totta. Uskonnollisissa yhdyskunnissa arvot ovat näkyvillä ja niistä puhutaan. Toisaalta myös arvot näyttäytyvät kaikissa yhteiskunnan rakenteissa, haaste on enemmänkin siinä, että niistä ei puhuta. Esimerkiksi suomalaisen koululaitoksen arvot pohjaavat vahvasti länsimaiseen, valistuksen jälkeiseen ajatteluun, jossa korostuu yksilökeskeisyys ja järki. Tämä osaltaan on saanut aikaan huimaa tieteellistä kehitystä, mutta myös irrallisuutta, yksinäisyyttä, yhteisön puutetta ja kaipuun vahvemman emotionaaliseen yhteyden etsintään. Näemme myös itsemme irrallisena luonnosta, emme osana sitä. Monet tutkijat ovatkin sitä mieltä, että kestävän tulevaisuuden rakentamisen kannalta olennaista on pystyä maailmankuvalliseen muutokseen, jolloin myös valistuksen ajan ideaaleja täytyy pystyä tarkastelemaan kriittisesti.

Palataksemme yhdenvertaisuuden teemaan, elämme yhteisessä maailmassa. On meidän tehtävämme tehdä siitä mahdollisimman hyvä paikka elää ja olla. Silloin jokaista, sosiaalisesta, ekonomisesta tai katsomuksellisesta taustalta riippumatta, pitäisi pystyä kohtelemaan yhdenvertaisesti. Suomen ekumeeninen neuvosto kokoaa yhteen erilaisia kristillisiä yhteisöjä, kumppaneita ja järjestöjä. Suomen ekumeenisen neuvoston kasvatusasiainjaosto haluaa olla edistämässä vuoropuhelua eri tahojen välillä sekä julkista keskustelua, jossa monenlaiset ja erilaisista taustoista tulevat äänet tulevat kuulluksi. Siksi iloitsemme erityisesti, että jokainen teistä on tänään päässyt mukaan. Puhujakuntaan keskustelua herättämään olemme saaneet asiantuntevan ja kattavasti eri tahoja edustavan joukon. Olen varma, että tämä päivä tarjoaa uusia näkökulmia ja ajattelemisen aihetta meille jokaiselle. Lämpimästi tervetuloa Suomen ekumeenisen neuvoston Katsomusopetus ja yhdenvertaisuus -seminaariin!

Kuvassa seminaarin alustajia vasemmalta oikealle: SENin kasvatusasioiden jaoston pj. Raili Keränen-Pantsu, uskonnonpedagogiikan professori Martin Ubani (Itä-Suomen yliopisto), varatuomari Atik Ali (Uskot-foorumi), johtava asiantuntija Esa Iivonen (Mannerheimin Lastensuojeluliitto), lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen (lapsiasiavaltuutetun toimisto), apulaisrehtori Suaad Onniselkä (Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Helsingin kaupunki) ja dosentti Saila Poulter (Helsingin yliopisto). Kuva: Suvi-Tuulia Vaara.