torstai 28. huhtikuuta 2016

Lisätty todellisuus kirkkoseikkailun toteutuksessa

Meillä oli ilo järjestää tänä vuonna  valtakunnallinen 5.-6. luokkalaisille suunnattu Raamattuvisa -kampanja tiimissämme. Raamattuvisa on ollut perinteisesti tietokilpailu. Nyt uuden opetusuunnitelman käyttöönoton kynnyksellä tavoitteena oli uudistaa visaa laaja-alaisen osaamisen taitoja edistäväksi.

Kieltämättä ajatus tuntui neliön tunkemiseltä ympyrään. Miten tietokilpailulla voisi edistää laaja-alaisesti taitoja? Lisähaasteena oli, että tehtävien tuli olla nopeita korjata ja korjausohjeiden yksiselitteisiä.

 Näiden haasteiden äärellä syntyi ajatus toiminnallisesta tietokilpailusta, kirkkoseikkailusta da Vinci -koodin hengessä.
Kirkkotila on suunniteltu ilmentämään Raamatun keskeisiä tapahtumia ja sanomaa. Miksipä emme siis hyödyntäisi sitä? Eikö olisi aika makeaa, jos oppilaiden pitäisi soveltaa tietojaan raamatunkertomuksista ja ratkaista arvoituksia löytääkseen tehtävät kirkkotilasta?

Päätimme piilottaa tehtävät kirkkotilaan lisätyn todellisuuden teknologiaa hyödyntäen. Lisätyn todellisuuden teknologia mahdollistaa virtuaalisen sisällön  eli esimerkiksi videon, kuvan tai tekstin sijoittamisen fyysisiin objekteihin kuvatunnistusta hyödyntäen tai tiettyyn paikkaan GPS -koordinaattien avulla. Sisältö tulee näkyviin kun kohdetta katsotaan mobiililaitteella,

Tämä on erityisen kätevää kirkkotilassa, jossa ei ole mahdollista pyhyys- tai turvallisuussyistä koskea joka paikkaan tai mennä joka paikkaan.

 Avuksi kutsuimme Kiesus learningin mainion porukan. Testailun, pohdinnan ja Turun yliopiston Miracle -hankkeen asiantuntijoiden konsultoinnin jälkeen päädyimme käyttämään maksutonta ja helppokäyttöistä Aurasma -ohjemaa. Lisätty todellisuus toimii erilaisten tunnistusalgoritmien avulla ja ne lukevat tehokkaimmin kaksiulotteista kuvaa. Saimme Aurasman toimimaan kuitenkin hyvin myös kolmiulotteisten objektien kanssa. Kirkosta löytyi paljon erilaisia kalusteita joihin pisteet saatiin sijoitettua.

Päivä olisi lapsille monella tapaa jännittävä, joten ohjeet ohjelman käyttöön lähetettiin etukäteen ja käyttöjärjestelmää sai harjoitella ennen finaalia jännityksen lieventämiseksi ja käytön sujuvuuden varmistamiseksi.

Miten Aurasma toimii?





Seikkailun aikana joukkueet saivat pitää mukanaan tablettia, jossa oli Aurasma -sovellus, kännykkää, muistiinpanojaan ja Raamattua. Kännykän avulla sai olla myös yhteydessä tukijoukkoihin valitsemallaan sovelluksella tai vaikka perinteisesti soittamallakin.

Tehtäviä oli sijoitettu kirkkoon eri paikkoihin ja kohteisiin niin, että lapset pääsivät liikkumaan aktiivisesti ympäri kirkkosalia. Ensimmäisen vihjeen sai avata kuoresta kilpailun alettua. Seuraavat vihjeet sai aina pisteen tehtävän lopusta. Seitsemän minuutin välein triangeli soi ja pisteitä vaihdettiin. Mikäli tehtäviä jäi kesken, niitä sai vielä tehdä kaikkien pisteiden päätteeksi tai kahdella lepopisteellä tehtävien välissä.

Tehtäviin vastattiin perinteisesti kynällä paperille. Vaihtoehtoina mietimme Seppo- palvelua ja socrativea, jolloin tehtävät olisi myös voinut palauttaa sähköisesti koko seikkailun ajan joka pisteellä. Halusimme kuitenkin vähentää lasten jännitystä: yhdessä uudessa sovelluksessa kerrallaan on riittävästi haastetta. Halusimme myös pelata varman päälle: seikkailu olisi mahdollista viedä läpi vaikka verkko ei jostain syystä toimisi. Aurasma näet toimii myös offlinessa.

Näppärästi koululaiset hyödyntivät mukana olevaa älypuhelinta kuvaten vihjeitä ja tehtäviä tabletin Aurasma-sovelluksesta ja kirjoittivat vastauksiaan paperille yhdessä pohtien.

 "Tiedon tankkaamisen sijaan elämässä tarvitaan arjen taitona luetun ymmärtämistä, keskittymistaitoja ja ongelmanratkaisua. Pelkällä tiedolla ei pärjää."

Seikkailu vaati ja kehitti tiimitaitoja, kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisua, TVT-taitoja, luovaa ajattelua ja tiedonkäsittelyä. Lapset kirmasivat iloisena ympäri kirkkoa. He nousivat ketterästi penkeille lisättyä todellisuutta etsiessään, olivat luontevasti alttarikaiteella tehtävää miettiessään ja hyödynsivät mukana olevia laitteita, Raamattua ja muistilappuja minkä ehtivät.

Selvästi haastavinta oli luetun ymmärtäminen vihjeistä. Maltti oli valttia ja ne, jotka malttoivat lukea rauhassa loppuun asti ja ajatella hetken ennen toimintaa, säästivät loppujen lopuksi aikaa. Tiedon tankkaamisen sijaan elämässä tarvitaan arjen taitona luetun ymmärtämistä, keskittymistaitoja ja ongelmanratkaisua. Pelkällä tiedolla ei pärjää.



Tiimit etsimässä tehtäviä




Summa summarum: Olemme todella iloisia siitä asenteesta ja otteesta, jolla lapset osallistuivat kirkkoseikkailuun. Kotiin tuomisina saimme pään täyteen lisäideoita, miten kirkkoseikkailua voisi muunnella erilaisiin oppimisympäristöihin. Suomessa on paljon kulttuurista ja katsomuksellistakin annettavaa jo pelkästään rakennuksissa ja museoissa. Nämä kulttuuriaarteet tarjoavat mielettömiä pedagogisia mahdollisuuksia.

Kallion kirkko, kuten muutkin upeat kirkkomme Suomessa antavat upeat fasiliteetit symboliikan ja taiteen ja katsomuksellisten elementtien kuten opin ja pyhien kirjojen kertomusten tarkasteluun ja kertaamiseen. Kirkkoseikkailuilla on vielä paljon annettavaa tulevaisuudessakin!


Aurasman plussat:
- törkeän makea ja kiinnostava
- ei näy ulospäin eikä jätä jälkeä tilaan
- maksuton palvelu
- pelillisyys helppo tuoda mukaan
- sisältöjen käsittelyssä on vain mielikuvitus rajana
- toimii myös offlinessa, jos sovellus on ladattu laitteille


Aurasman haasteet:
- vaatii opettajalta etukäteisvalmisteluja ja tilassa käyntiä vähintään
- vaatii sovelluksen lataamisen laitteelle
- toimii vain iOS ja Android –laitteilla, ei siis Windows –puhelimella.


Iloisin terveisin

Salla Vainio ja Essi Ikonen,
Agricolan uskonnonpedagogiset kouluttajat

sekä Antti Huotari, Kiesus Learning

P.S. tämän kevään aikana julkaisemme juttuja Raamattuvisan tuotoksiin liittyvistä prosesseista, joita tiimien opettajat tekevät parhaillaan luokkiensa kanssa. Luvassa on pelejä, videoita ja muita huimia kertomuksia. 

Vinkki:

Turun yliopistossa kehitetään lisätyn todellisuuden teknologiaa myös opetuskäyttöön. Vuonna 2017 on reformaation juhlavuoden kunniaksi mahdollista päästä viruaaliretkelle Turun tuomiokirkkoon. Lue lisää ja tutustu lisätyn todellisuuden mahdollisuuksiin.

Löydät pyhän tilan pedagogiseen käyttöön perinteistäkin materiaalia ja vihkosia materiaalisivuiltamme. Hyödynnä ihmeessä omalla paikkakunnallasi!

3 kommenttia:

  1. Vaatiiko Aurasman käyttö jonkin lisenssin hankkimista vai voiko sen vain ladata, luoda sinne sisältöä muiden katsottavaksi ja hyödyntää vaikkapa rippikoulussa ?

    VastaaPoista
  2. Hei,
    Ymmärtääkseni Aurasma on maksuton, eli vaatii vain sovelluksen lataamisen koneille ja sisällön luomisen kohde huomioiden. Mietimmekin, miten hieona olisi, jos seurakunnat ympäri Suomen tekisivät esimerkiksi kirkostaan seikkailun onpa se sitten socrativella, Aurasmalla, Seppo -ratkaisulla tai qr -koodeilla tehty. Kunhan lapset olisivat aktiivisina toimijoina ja voisivat oppia tehdessään lisää. Toimii myös muualla siis hyvin kuin kirkkotilassa, leirikeskuksessa vallan mainiosti uskoisin. Varmemmin jos sovellus on koneella, verkkoversiona voi leirikeskuksissa tökkiä.

    VastaaPoista
  3. Aivan loistava idea tämä Raamattu-visanne! Toivottavasti moni muukin innostuu näin tekemään mm. kirkoista uudenlaisia oppimistiloja. Anonyymille vielä kommentiksi, että Aurasma on maksuton ja yksinkertaisia sisältöjä voi tehdä hyvin helposti mobiilisovelluksella (iOS, Android). Monipuolisempia sisältöjä tehdään pc-koneilla Aurasma-studioon kirjautuen. Linkkaan tähän myös diani aiheesta: http://www.slideshare.net/MatleenaLaakso/listty-todellisuus-opetuksessa
    Myös blogistani löytyy monta tarinaa aiheesta.

    VastaaPoista